maanantai 19. syyskuuta 2016

Ota paikkasi ja näe

Jyväskylän kaupunginteatterin suuren näyttämön katsomossa on 19 riviä,  noin 550 paikkaa. On selvää, että suuressa katsomossa on niitä parempia ja ei ihan niin hyviä paikkoja - ja paikan koettu "hyvyys" riippuu myös katsojan mieltymyksistä. Itse tykkään istua aika edessä ja keskellä; puhenäytelmissä suunnilleen riveillä 3-5, musikaaleissa riveillä 4-6. Haluan nähdä ilmeet ja imeytyä lavan tapahtumiin läheltä. Yleensä olen aina hyvissä ajoin varaamassa lippuja mihin tahansa (olipa kyse teatterista, elokuvista, konsertista, matkasta - mistä vaan), joten siinä vaiheessa kun minä teen varausta, valinnanvaraa yleensä vielä on ja lempipaikoille pääsee. Mutta kun nyt on ollut hyvä tilaisuus, kartoitin viime keväänä, millaista missäkin kohtaa suuren näyttämön katsomoa on istua - millaisia erityispiirteitä missäkin on. Ja koska Jekyll&Hyde kesti monta katsomiskertaa, sitä tuli nautittua monta annosta. Pelkästään musiikista pidin niin, että sitä kuunteli mielellään monta kertaa.

Kuvat on otettu kultakin riviltä aina samalla kameralla käyttämättä zoomia.

Rivi 19

Katsomon viimeiseltä riviltä ei näe näyttelijöiden ilmeitä, mutta sen sijaan kokonaisuuden ja koreografiat näkee hyvin; huomaa eri asioita kuin lähempää. Joukkokohtauksissa on vaikea tietää kuka yksittäinen henkilö puhuu ellei puhujaa tunnista äänestä; ilmeitä (suun liikettä) ei näe, ja äänentoistosta ei tiedä puheen suuntaa. Äänet kuuluvat sinänsä hyvin, mutta eivät niin massiivisen pakahduttavana kuin jos on lähempänä lavaa. Täältä saakka katsottuna (ainakin lähelläistumiseen tottuneena) tuntuu vähän kuin kyseessä olisi näytelmän miniatyyriversio tai elokuva, elävien esiintyjien tuntu ei välity niin hyvin. Jos katsomo on täynnä ja eteen osuu pitkä ihminen, se häiritsee näkyvyyttä paljon. Kun katsomo ei ole täynnä, ylhäällä on hyvää tilaa istua leveästi, edessä ei välttämättä ole ketään, ja väliajalla ehtii ihmeen paljon kun pääsee liikkeelle heti, ei tarvitse odotella muun yleisön valumista ulos.


Rivi 10

Ilmeitä ei edelleenkään näe tarkasti, mutta jokseenkin suuntaa-antavasti kyllä. Kokonaisnäkymä on oikein hyvä, isot koreografiat avautuvat parhaiten tästä katsottuna; näkee sekä kokonaisuuden että jonkin verran yksityiskohtia. Puhe ja laulu kuuluvat minun mielestäni (samoin kuin mukana olleen seuralaisen mielestä - hänelle teksti ei ollut tuttu) hyvin, vaikka sanotaan että tässä kohtaa katsomossa on "akustinen monttu". Jos tässä (tai ylempänä) istuessa sattuu pitkä ihminen eteen, se häiritsee näkyvyyttä enemmän kuin alempana istuessa.


Rivi 6

Sekä kokonaisuuden että ilmeet näkee varsin hyvin, ja puheesta on helppo tietää, kuka puhuu. Henkilöhahmot erottuvat muutenkin hyvin. Intensiteetti on kohdillaan, ja musiikin pauhu vyöryy vakuuttavasti - muistattehan vaikkapa Hyden upean laulun Elossa ennen puoliaikaa! Pitkä edessäistuja häiritsee jonkin verran, mutta ei niin paljon kuin ylempänä.


Rivi 1

Ensimmäisellä rivillä istuessa erottaa ilmeet hyvin, pienimpiä vivahteita myöten. Pukujen ja lavastuksen yksityiskohdat näkyvät myös hienosti. Toisaalta kokonaisuutta on vaikea hahmottaa, ja istuinpaikasta riippuen päätään joutuu kääntelemään jotta näkee lavan eri osiin - ja toisaalle katsoessa saattaa missata jotain muuta eri suunnasta. Musiikki ei ole ihan parhaimmillaan näin edessä; ainakin välillä kuulee laulajan sekä suoraan lavalta että äänentoiston kautta, mikä ei ainakaan minusta ole ideaali - jos ihan semmoista hifistelykuuntelua ajatellaan. Koreografiat jäävät näin läheltä (ja jopa hieman alaviistosta) katsottuna epäselviksi verrattuna siihen, että kokonaisuuden näkee hieman kauempaa. Edessä ei ainakaan istu ketään, ja jalkatilaa on hulppeasti.




lauantai 10. syyskuuta 2016

Ansa (ensimmäinen ennakko)

Vuorossa on Ansa-musikaalin ensimmäinen ennakkonäytös. Suuren näyttämön katsomo on hyvin täynnä; Ansa selvästi kiinnostaa - ja ansaitusti.

Tarja Matilainen nimiroolissa Ansa Vallittuna avaa näytöksen, pian lava tulvahtaa täyteen eloa. Musiikki raikaa, laulu ja tanssiliikkeet jytäävät eteenpäin välillä kuin kone, välillä vapaammin keinahdellen. Ollaan selkeästi tehdastyöläisten maailmassa kiinni.

Patukkatehdas soi!
Kuva: Jiri Halttunen

Sirkku Peltolan tekstissä on monta tasoa; on huumoria ja jäynähenkeä, on tosikkomaista uskoa maailman parantamiseen, on pieni ihminen suuren organisaation rattaissa - ja toisten ihmisten vaikutuksen alla. On huumoria ja iloa, toisaalta myös hyvinkin ajankohtaisia ajatuksia siitä, miten elämän käy jos luottaa liikaa - ja kun raha puhuu ja markkinatalous laulaa kuorossa globalisaation kanssa.

Iiro Rantalan säveltämä musiikki on todellinen ilo korvalle, ja kapellimestari Lasse Hirven johtama bändi soi komeasti. Heikki Salon sanoitukset ovat omaa luokkaansa - tässä jos missä kannattaa ehdottomasti kuunnella lyriikoita, ei ottaa laulua pelkästää musiikillisena ilona vaan keskittyä myös sanomaan. Miten muutamaan riviin voikin tiivistää niin paljon! Lauluvalmentaja Juho Eerola on tehnyt ilmaisun kanssa hyvää työtä.

Fiikka Forsmanin ohjaus näkyy monessa yksityiskohdassa - ja tietenkin kokonaisuudessa. Miten henkilöitä tuodaan milloinkin esiin, miten aidosti - ja ajoittain koomisestikin - tunteita ja tilanteita kannatellaan ja edistetään. Rauhoitutaan kun on sen aika, mutta myös pysytään liikkeessä. Fiikan ohjaus piirtää hienosti esiin roolihahmojen suhteita ja persoonia, sekä tapahtumien vääjäämätöntä kulkua.

Sonja Pakalénin koreografiat toimivat hyvin ja kertovat omia tarinoitaan päätarinan sisällä, nostavat esiin sellaistakin mitä ei muuten kerrota. Ja välillä koreografiat kuvittavat laulujen lyriikoita hyvinkin selkeästi ilotellen.

Joukkokohtauksissa on voimaa!
Kuva: Jiri Halttunen

Näyttelijäntöistä ensimmäisenä täytyy tietenkin mainita päähenkilö, Tarja Matilaisen Ansa Vallittu. Ansa on hieman ulkopuolinen, usein liian kiltti, sydämellinen ja samalla niin kovin halukas uskomaan parempaan huomiseen. Tarjan kehonkieli, ilmeet ja puhe elävät jatkuvasti hienovaraisesta ylitsevuotavaiseen ja takaisin, aina tilanteen mukaan. Jo keväällä, kun kuulin Tarjan saaneen tämän roolin, ajattelin, että hän näyttää juuri oikealta Ansalta. Tarja laulaa elävästi ja taitavasti, kertoen lyriikoiden tarinoita. Hän kantaa pääroolin uskottavasti, piirtäen hienosti esiin Ansan mielenmaiseman muutokset tarinan edetessä.

Jos on valmis laittamaan kaiken peliin, millainen huominen on?
Ansa (Tarja Matilainen).
Kuva: Jiri Halttunen

Sauli Suonpään yrityskonsultti Erkki Ranto säteilee ja räiskyy lavan täydeltä - heti sisääntulostaan alkaen! Tätä miestä ei todellakaan voi syyttää vaisuudesta - yksikin ihminen voi hallita ja täyttää tilaa, etenkin kun häntä kannattelee ja korostaa ihailijoiden lauma.

Erkki Ranto (Sauli Suonpää) vauhdissa.
Kuva: Jiri Halttunen

Saara Jokiahon Tuulikki on Ansan paras ystävä "äiti-vaimo-ellipsillä" tempoileva verevä nainen, jolla on elämänjanoa. Saara näyttelee ilmeikkäästi ja laulaa taitavasti ja ilmaisua vaivattomasti esiin tuoden - lyriikat näkyvät ja kuuluvat.

Tuulikki (Saara Jokiaho) antaa tulla tunteella ja kovaa!
Kuva: Jiri Halttunen

Hanna Liinojalla on näytelmässä herkullinen roolipari; hän on Ansan naapuri, egoistinen lääkäri Birgitta Meurman sekä alkoholisoitunut tenuparakin asukas Ellu. Hanna tekee molemmat roolit hyvällä heittäytymisellä, joskin itse pidin ihan erityisesti omanarvontuntoisesta lääkäristä - ehkä siksi, että karikatyyri on niin hyvä, eikä kovin kaukana joistakin tosielämän ihmisistä.

Birgitta Meurman (Hanna Liinoja) ja Ansa (Tarja Matilainen).
Kuva: Jiri Halttunen

Jouni Innilä on elementissään vanhainkodin villittelevänä hurmuripappana, Maurina! Tämä on yksi suosikkiroolejani häneltä aikoihin (Katoavan maan vanhan Aarnen lisäksi - ja se olikin hyvin erilainen roolityö). Jounin vahva kokemus näkyy, ja silti ikämies Mauria ei ikä paina. Laulu soi kauniisti, ja liikekieli elää - paitsi Maurina, myös yritysmaailman pukumiehenä.

Tyttö (Maija Andersson) ja Mauri (Jouni Innilä).
Kuva: Jiri Halttunen

Joni Leponiemi tekee sympaattisen maahanmuuttaja Rashidin roolin lämmöllä - ja laulaa kieltämättä omintakeisesti silloin kun sellaista ilmaisua tarvitaan. Toisaalta Joni eläytyy myös kukkoilemaan kylmäkiskoisen oloisena Anttonina.

Anttoni (Joni Leponiemi).
Kuva: Jiri Halttunen

Taina Reposen Eine on hyvin suomalainen duunarinainen; hieman ronski, hieman epäilevä, ei ota itseään liian vakavasti - ja on myös sydämellinen ja kavereistaan huolta pitävä. Lisäksi Taina tekee hyvän roolityön Ansan vanhana äitinä.

Itse pidin erityisen kovasti nuorten avustajamiesten nelikosta (Pasi Hanhisalo, Pietari Panula, Pietari Pentikäinen ja Kalle Seppänen), joka osoittaa vaikka minkälaisia kykyjä. Tehtaan pikkupomot onnistuvat olemaan hyvin tasainen nelikko ja silti jokainen hieman oma persoonansa - erityisesti Pietari Pentikäinen. Ja voi kuinka nämä miehet tanssivat ja laulavat!

Näyttelijäkaarti tuottaa todella monta hyvää roolityötä. Muunmuassa Maija Andersson ilmentää liikeillään ja ilmeillään paljon enemmän kuin mitä pääsee ääneen. Jouni Salo elää lavalla kahdenlaisena ikääntyvänä miehenä, ja tekee kummankin uskottavasti. Henri Halkola on autoritäärinen visionääripomo ja sympaattinen pappa. Miikka Tuominen on loistavan lipevä konsulttiyrityksen pomo. Piia Mannisenmäki tekee toimivasti tomeran työsuojeluvaltuutetun ja herttaisen mummon roolit, ja Anne-Mari Alaspää on reteä, mutkaton perheenäiti. Jukka-Pekka Mikkonen muuntuu niin duunarimieheksi, pieneksi pojaksi kuin höperehtiväksi vanhukseksikin - ihan erityisesti pidin vanhusroolista. Teatterin uusi kasvo, Anna-Leena Järvi, on pirteä hahmo. Avustajat Sara Seppänen ja Anna Kinnunen täydentävät oivasti tehtaan naislaumaa ja muita rooleja - liikkuen ja laulaen taitavasti.

Patukkatalon johtajat Ismo Tastula (Jouni Salo) ja Tuukka Rehn (Henri Halkola)
sekä keskellä konsulttimies Kasmir Jämsen (Miikka Tuominen).
Kuva: Jiri Halttunen

Tässä ensimmäisessä ennakossa oli hetkittäin vielä hieman hiomattomuuden tuntua - mutta ennakothan ovat vielä viimeisiä harjoituksia, ensi-ilta on vasta tulossa. Hieman rutiinia esitykseen, ja jo nyt vaikuttava kokonaisuus nousee todella upeaksi - siitä minulla ei ole epäilystäkään!

Aivan erityisiä suosikkejani kohtauksista on sydämeenkäyvä, oivaltavasti toteutettu, vanhainkotiin sijoittuva musikaalinumero Sielu rippikoulussa. Muistot ovat joskus todellisempia kuin nykyhetki - ja niin paljon eläväisempiä kuin kellon raksutuksen tahtiin pölyttyvä ihmisen elämän loppuaika. Toinen suuri suosikkini on ensimmäisen puoliajan päättävä numero, jossa todellisuus ja unelmat haastavat toisiaan - kumpi oikeastaan on todempaa ihmiselle, joka tahtoo niin kovin? Tässä musikaalissa on todella monta kappaletta, joita on ei ole vain ilo, vaan oikeastaan myös kunnia kuulla. Vielä pitää mainita ainakin nuorten avustajamiesten laulama vilpittömän kaunis Volenti non fit injuria sekä Tarjan ja Saaran tunteentäyteinen Ystävät. Viimeinen laulu nostaa yksinkertaisessa voimassaan ja kauneudessaan käsivarret kananlihalle; Jonin ääni soi kuorotaustan päällä vahvasti. Ja pakko mainita vielä uudelleen: kuunnelkaa laulujen sanoja ihan todella, miettikää miten paljon ja oivaltavasti niissä sanotaan.

Ystävykset Tuulikki (Saara Jokiaho) ja Ansa (Tarja Matilainen).
Kuva: Jiri Halttunen

Puvustuksesta vastaa Tellervo Syrjäkari, ja vaikka tehtaan naiset eivät arjessaan, työasuissaan pääse kimmeltämään, puvustuksessa on monta hyvää oivallusta - parhaana helmenä kohtaus ennen väliaikaa! Puvustus on muutenkin oikein ilmaisuvoimainen monessa kohtaa.

Karmo Menden suunnittelema lavastus on pääpiirteiltään yksinkertainen, mutta muuntuu kohtauksittain vaihtuvilla lisäelementeillä hetkessä moneksi. Sitä täydentää ja tarvittaessa osittaa Tuukka Toijanniemen suunnittelema valaistus, joka muutenkin tukee ja luo tunnelmaa hienosti. Mika Filpus on suunnitellut äänimaiseman, joka vaihtuu kohtauspaikkojen mukaan; mukana on hyvin selkeästi tiettyä paikkaa julistavia elementtejä kuten tehtaan äänitorvi tai vanhainkodin kellon raksutus.

"Sit kaikki hymyä, hymyä!"
Kuva: Jiri Halttunen
Seuranani tässä näytöksessä oli äitini. Yhteys on sikäli mielenkiintoinen, että hän on tehnyt työuransa tehtaassa elintarviketeollisuuden palveluksessa - aivan kuten Ansa. Tarja Matilainen on ollut aikoinaan kesätöissä kyseisessä tehtaassa, joten äitini ja Tarja ovat tuttavia monien vuosien takaa. Monet äitini ikäpolven naisista ovat "ansamaisia" kiltteydessään toisten hyväksi. Tällä taustalla olin hyvin kiinnostunut äitini kommenteista; hän piti esitystä vaikuttavana ja hyvin taitavasti toteutettuna. Henkilöhahmot ovat uskottavia, ja erityisesti Tarjan suoritus Ansana oli koskettava ja ihailtava - "ja kyllä näkee miten Tarja nauttii!". Musiikki iskee tähänkin sukupolveen, ja äidinkin erityinen suosikki oli ensimmäisen puoliajan viimeinen kappale. Puvustus oli toimiva, ja äiti ihasteli näppäriä vaihtoja jopa lavalla - Ansahan tekee näitäkin. Aivan erityisen puhuttelevana äiti koki sen, miten Ansan mielenmaiseman muutos on kuvattu. Miten kilttiä ihmistä on itsekkäiden helppo pyörittää kiltin omasta tahdosta ja tarpeista välittämättä, ja siinä kiltti väsyy. Esitys oli hyvin tunteisiin käyvä, koskettava ja liikuttava - ja erittäin kiinni tosielämässä. Kuulema näytelmä ei kuitenkaan ole ahdistava (vaikka vesikierteitä silmiin toikin) - äiti sanoo että menisi katsomaan uudestaankin, ja painokkaasti suosittelee muillekin, etenkin heille jotka nämä teemat tutuiksi kokevat. Loppu oli kuulema niin vaikuttava, että sai aikaan kylmät väreet. (Niin minullekin.)

Ansa on monella tasolla mieleenpainuva kokonaisuus. Aion kyllä olla näkemässä tämän musikaalin kukkaanpuhkeamista vielä useammankin kerran, ja toivon, että katsomon täyteisyys jatkuu. On tämä todella näkemisen arvoinen!


torstai 8. syyskuuta 2016

Kahdesti Ansan läpi

Nyt Ansan enskan lähestyessä on hyvä hetki raportoida kahdestakin läpimenoharjoituksesta. Viime viikon tiistaina olin seuraamassa Ansan 2. valmistavaa harjoitusta, ja tänä maanantaina 2. pääharjoitusta, jossa oli mukana myös koeyleisö. Kaikki tässä jutussa käytettävät kuvat ovat valmistavasta harjoituksesta - muun yleisön läsnä ollessa en minäkään enää kuvaa katsomossa.



2. valmistava harjoitus


Valmistavassa harjoituksessa ohjaaja pyysi asemoitumaan katsomossa niin, että eri sektoreilla on aina joku - tämä helpottaa näyttelijöiden katsomoon suuntaamien kommenttien kohdistamisen harjoittelua. Harjoitus on erittäin mielenkiintoinen; aiemmin olen nähnyt yksittäisten kohtausten harjoittelua (ja keväällä lukuharkan), nyt näen ensimmäistä kertaa kokonaisuuden. Aiemmin näkemiini kohtauksiin on tullut joitakin muutoksia esimerkiksi asemointiin tai joidenkin henkilöiden väliseen kontaktiin. Uusissa kohtauksissa on komeita esillepanoja! Ja nyt pääsen kuulemaan myös kaikki musiikkinumerot. Tässä läpimenoharjoituksessa ohjaaja Fiikka Forsman antaa vielä joitakin yksittäisiä ohjauskommentteja tapahtumien edetessä, mutta harjoitusta ei pysäytetä kertaakaan, vaan läpimeno tehdään kokonaisuutena. Väliajalla Fiikka, koreografi Sonja Pakalén ja lauluvalmentaja Juho Eerola käyvät siihen saakka nähtyä läpi; puhutaan mm. siitä, miten energiaa ja esityksen tiiviyttä saadaan pidettyä yllä.

Vanhainkodissakin on energiaa!

Puvustus on muuttunut ja kehittynyt sitten viime näkemän, joskaan en tiedä, kuinka valmis se jo on - mikä kaikki vielä muuttuu. Valojen kehittely on pitkällä, samoin kuin äänten. Näihin molempiin on tulossa vielä tarkennuksia.


Läpimenon jälkeen Fiikka kertaa työryhmälle tulevien päivien harjoitusohjelmaa, mitä milloinkin tapahtuu. Lisäksi Fiikka, Sonja, Juho ja kapellimestari Lasse Hirvi antavat kukin lyhyet kommentit harjoituksesta. Yksityiskohtaisempi palaute on vuorossa seuraavana päivänä; mikä on jo valmista, mitä vielä hiotaan ja harjoitellaan.

Nyt tarkkana!

Kaiken kaikkiaan minun näkökulmastani viikossa on tapahtunut kovasti kehitystä - tahti on huima! Tietysti kokonaisuudesta saa enemmän irti, kun asiat liittyvät toisiinsa. Joskin silloin, kun näkee saman kohtauksen useamman kerran, ehtii löytää enemmän nyansseja ja yksityiskohtia kuin kertakatsomisella - joskin se yleinen tapa katsoa teatteria on toki edetä, ei toistaa samaa. :) Tässä vaiheessa - liki kaksi viikkoa ennen ensi-iltaa - kohtauksissa on vielä tasoeroja sikäli, että osaa on ehditty harjoittelemaan enemmän, osassa on vielä tekemistä ja hiomista jäljellä. Mutta on tässä jo kovasti hienon työn aineksia!



2. pääharjoitus ja koeyleisö


Koeyleisönäytöksessä valokuvaaja Jiri Halttunen kuvaa Ansasta materiaalia traileria varten. Hän juttelee Fiikan kanssa siitä, että on hyvä saada mukaan monipuolisesti pätkiä näytelmästä, mutta toisaalta ei pidä paljastaa liikaa. (Samassa hengessä minäkään en julkaise erään tietyn kohtauksen kuvia, vaikka ne näyttäviä olisivatkin... ;) )

Koeyleisönäytöksen aluksi Fiikka toivottaa katsojat tervetulleeksi ja tiedottaa trailerikuvauksesta. Hän selittää, että kyseessä on harjoitus, ei vielä valmis teos. Ja niin näytös voi alkaa.

Kaikki peliin!

Heti avausnumerosta huomaa, että vaikka se oli aiemminkin hieno, siihen on tullut lisää napakkuutta ja ytimekkyyttä. Samoin moni muu numero on kehittynyt viikossa kovasti!

Joitakin korjaamisen paikkoja vielä on, kuten jossain musiikin alle jäävä puhe, jota ei sitten kuule. Esityksessä on myös toisenlaisia kohtia, joissa näkee kuinka ammattilainen paikkaa poikkeamat - parissa tanssikohtauksessa daami on ilman kavaljeeria, mutta kumpikin näyttelijätär saa yksintanssinsa näyttämään suunnitellulta ja luontevalta; muiden tehdessä esim. nostoja tms "pariliikkeitä" nämä naiset tekevät omia liikkeitään. Samoin kerran yksinlaulussa sanat sekoittuvat, mutta sitä ei edes huomaisi ellei tietäisi miten kappaleen teksti on varsinaisesti kirjoitettu. Ei se virheettömyys, vaan se kunniakas selviytyminen niin ettei virhettä edes huomaa!

Harjoituksen jälkeen yleisö taputtaa - kuten muutamille musiikkinumeroillekin - mutta koska kyseessä on nimenomaan harjoitus, näyttelijät eivät tule kumartamaan. Sen sijaan Fiikka kiittää läsnäolosta. Yleisö poistuu, ja kun ovet ovat sulkeutuneet heidän takanaan, on palautteen vuoro. Fiikka kysyy ensin näyttelijöiden fiiliksiä, ja käy sitten monien suorituksia läpi; kehuu, kiittää, ja nostaa esiin kehittämiskohteita. Lasse antaa palautetta laulusta, muunmuassa kappaleisiin lähdöstä. Näyttelijät myös analysoivat omia suorituksiaan - ja lavalla kuullaan yhteistä naurua ja huulenheittoa. Valojen ajoituksista keskustellaan myös.

Sininen hetki.


Muutamia kommentteja


Kyselin produktion "musiikkimiehiltä" kapellimestari Lasse Hirveltä ja lauluvalmentaja Juho Eerolalta muutamia kommentteja Ansan harjoituksiin liittyen - ja Juholta vähän laajemminkin musikaalin tekemisestä.

Esimerkiksi Jekyll&Hyde -musikaalissa bändi oli lavan alla orkesterimontussa, ja Lasse näki lavalle lavan etulaidassa olevasta aukosta - samoin kuin näyttelijät näkivät hänet, sillä hän johtaa paitsi soittoa, myös laulua. Ansassa Lasse ja bändi on sijoitettu lavan takaosaan, eli he ovat näyttelijöiden selän takana (kun näyttelijät suuntaavat yleisöä kohti), joissakin kohtauksissa näkyvissä, joissakin lavasteiden piilossa. Näyttelijöiden ohjaamista varten on kuvaruutu, josta näyttelijät näkevät Lassen. Lasse kertoo, että hän näkee Ansassa näyttämölle ilman monitoria. Lavalla on kuulema huomattavasti kivempi soittaa kuin montussa - ei sillä että haluaisi olla näkyvillä, vaan akustiikka ja ilma ovat paremmat. Lasse sanoo myös, että "treenit ovat sujuneet hienosti ja porukat ovat oppineet tämän todella haasteellisen musan tosi hyvin - bändi ja laulajat."

Tämän näytelmän lavallepanossa näyttelijät eivät näe kapellimestari
Lassea orkesterimontun aukosta. Ratkaisu on ruutu.

Juho mainitsi jo aiemmin, että hänen mielestään on todella tärkeää, että musikaalin lauluvalmentaja on mukana harkoissa näkemässä kokonaisuuden, jotta osaa sitoa lauluvalmennuksen kohtauksiin. Saan myös kysymyksiini - joita innostun syytämään Juholle paljon enemmän kuin Lasselle - paneutuneita vastauksia.

Lauluvalmentaja Juho Eerola.
Kuva: Marjo Vihavainen

Mikä mielestäsi on oleellisinta musikaalin valmistelussa?

Kuten puhenäytelmissä, myös musikaaleissa teksti on kaiken lähtökohta. Musikaaleissa säveltäjä suodattaa tekstin sävellystyönsä kautta luoden samalla dramaturgiaa ja pedaten näyttelijäntyöllisiä valintoja. Tätä dramaturgiaa avaamme ja tulkitsemme yhdessä ohjaajan, koreografin, kapellimestarin ja näyttelijöiden kanssa. Oma työni on antaa selkeitä helposti toteutettavia ohjeita tekstintulkintaan ja äänenkäyttöön, jotka tukevat roolihenkilön reittiä näytelmän sisällä ja antavat samalla tekniikan laulamista varten.

Mistä hyvä musikaali koostuu?

On vaikeaa sanoa yksiselitteisesti mistä hyvä musikaali koostuu. Huonon teoksen puutteet voi piilottaa kekseliäisyydellä ja hyvän teoksen voi latistaa jäämällä jumiin ilmeisimpiin ratkaisuihin.

Omaan työhöni tämä liittyy suorimmin siten, että Jekyll & Hyden jälkeen kaupunginteatterin laulava ensemble oli jo valmiiksi mainiossa iskussa ja oli oppinut musiikillisen materiaalin nopeasti. Sen sijaan että olisimme jääneet nauttimaan tilanteesta, lähdimme hakemaan uusia näkökulmia ja kasvattamaan ilmaisua entisestään.

Koska Ansa ei ole satu tai fantasiatarina, sen äänenkäytöllisen pohjan täytyy olla realismissa. Liian tyylitelty tekeminen, yksinkertaisena esimerkkinä pintapuolisen kauniisti laulaminen, piilottaa helposti tekstin sanoman taakseen. Monesti katsojat lähtevät musikaalinäytöksestä kehuen vaikkapa vahvaa ja voimakasta laulua, mutta eivät muista lyriikoiden sisällöstä mitään. Pelkkä kauniin lauluäänen esitteleminen on ehkä epämielenkiintoisinta mitä henkilökohtaisesti tiedän. Siksi sanonkin usein leikkimielisesti etten voi sietää laulamista.

Toki musikaalin tekemiseen on olemassa monia erilaisia lähestymistapoja ja -kulmia. Lisäksi genren sisällä on olemassa laaja kirjo tyylilajeja. Se unohdetaan helposti, koska musikaali sanaan liittyy voimakas mielikuva kevyestä viihteellisyydestä. Osa musikaaleista onkin puhtaita viihdetuotteita, joissa hahmot ovat enemmän tai vähemmän karikatyyreja commedia dell’arten ja varietee-teatterin perinteitä seuraten.

Lauluteknisen tietämyksen ja äänentoiston kehityttyä realistisempi tapa tehdä musikaaleja kasvattaa suosiotaan jatkuvasti. Monet klassikkomusikaaleistakin pyritään sovittamaan moderniin puhemaisempaan laulutapaan, mikä tekee niistä katsojille helpommin lähestyttäviä.

Miten harkat ja produktion kehittyminen ovat mielestäsi sujuneet?

Itselleni produktion tekeminen on näyttäytynyt kasana ratkaisuja, joista täytyy vaan osata valita oikeat. Musikaalin tekeminen on ajoittain kuin sudokun ratkomista. Jyväskylän teatterissa on hyvä henki, joka mahdollistaa erilaisten kokeilujen tekemisen. Vaikka materiaalia ja vaihtoehtoja voi välillä olla paljon, säilyy silti luottamus paketin kasaan saamisesta ensi-iltaan mennessä. Ammattilaiset sietävät epävarmuutta yleisesti ottaen hyvin. Ensi-ilta on kuitenkin vasta se päivä, josta teos lähtee kehittymään ja kypsymään eteenpäin - viimeisen esityksen tulisi aina olla paras kaikista. Silloin tietää, että työ on tehty hyvin.


Seuraava Ansa-juttuni koskeekin ensimmäistä ennakkonäytöstä - sitten kommentoin oikeasti myös itse esitystä, en pelkkää tapahtumien yleistä kulkua. Ja myös suuri yleisö pääsee kokemaan tämän elämyksen!

Levitä siipesi ja lennä!



torstai 1. syyskuuta 2016

Mies joka kieltäytyi käyttämästä hissiä (ensi-ilta)

Vanha mies kertoo yksinäisestä elämästään. Miten ei ole ketään jolle jutella - tai ainakaan melkein ketään. Miten ihmisiin on vaikeaa saada kontaktia, ja yritykset voivat johtaa piinallisiin tilanteisiin. Vanha mies pohtii kuolemaa - omaansa ja edesmenneiden läheisten. Mies muistelee lapsuuttaan yksinhuoltajaäidin poikana, osin isomman pojan kiusaamana.

Surullista? Ei oikeastaan - välillä toki hyvin myötätuntoa herättävää ja haikeaakin. Ahdistavaa? Ei ollenkaan. Sen sijaan lämminhenkistä, liikuttavaa, koskettavaa - ja huvittavaa. Kun asioista löytää toisenkin puolen, niille voi nauraa. Ja sitä me katsomossa teemme, hymähtelemme ja hörähtelemme.

Jorma Böök, Mies joka kieltäytyi käyttämästä hissiä.
Kuva: Jiri Halttunen

Mies joka kieltäytyi käyttämästä hissiä -monologin voima on sen intensiteetissä ja näyttelijä Jorma Böökissä, joka saattaa katsojat kulkemaan rinnalla vanhan miehen elämäntarinaa. Intensiteetti on hyvin vaihteleva; välillä tunnelma on käsinkosketeltavan vahva, kiinteä - jokainen pidättää henkeään. Ja seuraavassa hetkessä tilanne laukeaa, huojennuksen voi aistia hulmahtavan lavalta läpi katsomon, suuntaamme avoimin mielin kohti seuraavaa Miehen kertomaa hetkeä. Elämä on moninaista, ja koskaan ei voi tietää mihin joku asia johtaa.

Nämä tunnelman vaihdokset ovat ihailtavia. Miten luoda tiivis myötätunto, ja seuraavassa hetkessä leikata se nauruun. Miten yksi ainoa mies voi olla sekä pihan kukkopoikakiusanhenki että pieni, arka ja ujo kiusaamisen kohde - rooli vaihtuu lennossa kuin dialogia katsoisi, ja kummankin osapuolen tunnetaso pitää. Jormasta on moneksi, se tulee tässä näytelmässä konkreettisesti nähtyä.

Elämän pienet ilot ovat tärkeitä.
Kuva; Jiri Halttunen

Teksti on Bengt Ahlforsin kirjoittama, ja se on jo itsessään niin koskettava kuin hauskakin. Anssi Valtonen on ohjannut teoksen lämmöllä ja ihmisläheisesti - työstä näkyy että tekijät ymmärtävät elämän monia puolia. Teoksen ohjaamisen kulmakiviä on tunnetasojen hallinta; miten saadaan tilanne aidoksi, niin ettei tunne jää kylmäksi muttei myöskään mene yli. Ja tämä hallinta on hyvissä käsissä.

Tarinaa tukevat toimivasti Asko Konttisen valot, Ari Lampisen äänet sekä lavastus, jonka ovat yhteistyössä suunnitelleet Karmo Mende, Merja Levo ja Anssi Valtonen. Ajoittain äänet ovat kuin vastanäyttelijä, jonka kanssa Jorma käy dialogia. Lavastus on melko yksinkertainen, mutta hyvin toimiva, ja valoilla siitä korostetaan ja häivytetään osia niin, että se muuntuu moneksi. On Miehen koti, kirkko, elokuvateatteri... Pukusuunnittelija Merja Levo on pukenut Miehen niin, että varmasti jokainen meistä kokee ulkoasun jollain lailla tutuksi; olen minäkin nähnyt samanlaisia miehiä, itseään korostamattomia mutta kohteliaan siistejä.

Valoilla luodaan monenlaisia tapahtumapaikkoja.
Kuva: Jiri Halttunen

Ja kokonaisuus on - tietenkin - suurempi kuin osiensa summa. Jorma puhaltaa vanhan miehen tarinointiin omanlaisensa hengen; eläväisen, ja samalla koskettavan kuolevaisen. Lopussa ainakin minulla on vesikierteet silmissä - mutta hyvästä mielestä ja liikutuksesta, ei surusta. Tämä lämpö asuu sydämessä kauan. Olen kiitollinen.

Muistot. Tärkeitä, rakkaita, merkki siitä että jokin on koskettanut.
Kuva: Jiri Halttunen


perjantai 26. elokuuta 2016

Ansa ja avoimet harjoitukset

Tällä kertaa Ansa-musikaalin harkoissa on avoimet ovet - tunnin ajan. Vaan mitäpä tapahtui ennen avointa harjoitusta, sen aikana ja sen jälkeen? Harkkahan kestää yhteensä neljä tuntia. Mukana on suunnilleen sama kokoonpano kuin viimeksi - lavalla näyttelijät ja bändi - vahvistettuna lauluvalmentaja Juho Eerolalla. Nyt siis ohjaavia tahoja on neljä; Juhon lisäksi ohjaaja Fiikka Forsman, koreografi Sonja Pakalén ja kapellimestari Lasse Hirvi.

Tarjan ja Hannan kohtaus, josta siirrytään eteenpäin...

Aluksi harjoitellaan Tarjan ja Hannan kohtauksesta seuraavaan johtavaa siirtymämusiikkia. Seuraava kohtaus on suurella joukolla toteutettu, näyttävä puhe-, laulu- ja tanssikohtaus. Fiikka ohjaa jälleen mm. puheen suuntaa, kontaktin läheisyyttä puheessa sekä tempoa - kohtauksessa tahdin pitää pysyä ripeänä ja asioiden edetä. Sonja ja Fiikka pohtivat yhdessä keskustellen, miten esiinnostettavien henkilöiden esiinnostoa korostetaan - mikä on paras ratkaisu. Juho painottaa äänenkäytön ankkurointia, läsnäoloa myös äänen kautta.

Tässä täytyy todella luottaa kavereihin! Hyppy (kuka mitenkin päin) toisten käsien varaan - ja aina he ottivat kiinni.

Ensimmäisen tunnin harjoitusten jälkeen pidetään minipaussi, ja sillä aikaa katsomo tulvahtaa täyteen väkeä. Montaa tyhjää paikkaa ei salissa näy - Ansa kiinnostaa selvästi! Fiikka esittäytyy, ja esittelee näytelmän tarinan pääpiirteissään sekä produktion olennaisia henkilöitä, mm. pääosan esittäjän, Tarja Matilaisen. Avoimessa harjoituksessa käydään läpi alussa treenattua kohtausta, joka sisältää Kun tyttö on hyvä -musikaalinumeron. Kohtaus saa iloiset aplodit. Fiikka ohjaa yleisön läsnäollessa samaan tapaan kuten muutenkin; muunmuassa kohtauksessa merkittävän hahmon habituksen esiintuomista ("Ole leveä! Rintakehä puoltoista metriä!"). Sonja hioo yksittäistä liikettä, jonka kaikki näyttelijät tekevät yhtäaikaa - katsomostakin huomaa, että eri variaatioilla on eroa. Juho kommentoi jälleen läsnäoloa ja äänenkäyttöä, sekä miten ankkurointi pidetään myös fyysisesti vaativampina hetkinä. Numero mennään uudelleen läpi äsken annetun palautteen mukaan, ja Lassen ehdotuksesta musiikin tempo on aavistuksen hitaampi.

Aina välillä asiaan kuuluu puheen pitäminen. Piia puhuu etualalla.

Seuraavaksi siirrytään Nordic Walk -musikaalinumeroon. Kyseessä on hyvin reipas "jortsu" (olen oppinut uuden sanan musikaaliharkkojen myötä!). Tämäkin numero herättää hilpeyttä ja saa innostuneet aplodit. Numeron edellisestä läpikäynnistä on kuulema aikaa, joten on nähtävissä että kaikki ei ole kaikilla ihan kristallinkirkkaana mielessä. Asiaan suhtaudutaan kuitenkin rennosti, ja etenkin Sauli ja Joni heittävät numerosta huulta yleisön kanssa. Juho ohjeistaa Jonia: "mieti pistävämpää ääntä, semmoista minareettihuutoa". Kun numero mennään uudelleen läpi, Jonin lauluosuus on kieltämättä erilainen kuin Jonin laulu yleensä!

Tästä voi jokainen ihan itse arvailla tapahtumien sisältöä, mutta huomatkaa ainakin Saulin söötti pinkki liivi
- ja muidenkin kimalteet!

Tunti on kulunut, ja avoimien ovien osuus päättyy. Yleisö poistuu, vaikka moni varmasti haluaisi jäädäkin. Pidetään tauko, ja jatketaan harjoituksia. Salissa on yleisömassan jäljiltä lämpimämpää kuin harkoissa yleensä - kyllä ihmiset todellakin tuottavat lämpöä isoonkin tilaan!

Johtajisto tarkastaa "laumaansa"; Miikka, Jouni ja Henri.

Seuraavana harjoitusvuorossa on kappale Ystävyys - numero, jonka Tarja laulaa pääosin ja Saaralla on mukana oma osuutensa. Olen kuunnellut kappaletta Tampereen produktiosta tehdyllä levyllä, ja se on ollut minusta "ihan hyvä" - siis ei mitenkään erityinen, mutta ei toki huonokaan. Mutta tämä on harvinaisen selkeä esimerkki siitä, miten konteksti ja live-esitys muuttavat kokemusta. Tarjan ja Saaran esittämänä kappaleeseen syntyy valtava, koskettava tunnelataus, ja tekstikin aukeaa aivan toisella tavalla. Katsomossa on useampia näyttelijöitä (joita ei juuri nyt tarvita lavalla) ja tuntuu että meillä kaikilla on sama fiilis - tässä ollaan jonkin suuren äärellä. Tarjan tunnetila on herkkä, silmissä näkyy vesikierteet, sanaton ilmaisu on täyteläistä ja tunteeseen on hyvin luontevaa mennä mukaan. Kyllä minäkin hengitän värisevämmin. Vahvan kohtauksen rauha ja hiljaisuus ovat käsinkosketeltavia kovemman menon jälkeen. Ja sitten otetaan uudestaan. Ja uudestaan. Ihailen sitä, miten tunnetila luodaan kerta kerran jälkeen vahvana - ja joka kerta ilmassa on ainutlaatuisuuden tuntu. Tarja on lavan etuosassa, mutta myös Saaran osuuden tunne peremmältä lavalta välittyy kuulijalle kirkkaana.

Tarja ja koskettava laulu.

Tällä kertaa viimeisenä harjoiteltavana numerona hiotaan erästä loppupuolen kohtausta, jossa kuullaan ennenkaikkea avustajamiesten laulama kaunis Valenti non fit injuria. Tässäkin kohtauksessa on vahva lataus, joskin hyvin erilainen kuin edellisessä. Miehet laulavat todella kauniisti, ja tämäkin kuuluu niihin helmiin joita arvostaa aivan eri tavalla livenä kuin levyltä. Jälleen täytyy ihailla, millaisesta määrästä taitoa ja ilmaisuvoimaa musikaalissa saa nauttia!

Fiikka (etualalla selin kameraan) ohjaa, näyttelijät ohjaantuvat.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin nämäkin harjoitukset jotka ovat olleet kovin antoisat. Ensi kerralla, kun olen mukana, on vuorossa toinen valmistava harjoitus eli pääsen näkemään kokonaisuuden läpimenon. Odotan innolla!

Rankkaa on näyttelijän työ; välillä pitää huilata. Siispä Saara huilaa.


perjantai 19. elokuuta 2016

Ansa ja bändiharkat

Tällä kertaa pääsin seuraamaan Ansa-musikaalin bändiharkkoja, eli harjoitusta, jossa laulut, koreografia, näytteleminen ja bändi toimivat yhdessä. Harjoiteltavat numerot ovat Tähtien taa, Minä Oy sekä esityksen avausnumero, Työ on Teneriffa. Näyttelijöitä ja avustajia on mukana runsaasti, samoin ohjaaja Fiikka Forsman, koreografi Sonja Pakalén, kapellimestari Lasse Hirvi, muusikot, tekniikan miehiä, lavastaja, maskeeraaja, järjestäjä... Porukkaa on vaikka kuinka, etenkin kun vertaa viimeksi seuraamiini harkkoihin, monologiin pienellä näyttämöllä! Kohtauksesta riippuen joillakin näyttelijöillä on alustavia roolivaatteita päällä, osa on omissa vaatteissaan.

Harjoitus alkaa Sonjan vetämällä lämmittelyllä ja venyttelyllä sekä Saara Jokiahon vetämällä äänenavauksella. Lavalla taivutaan, päristään, varjonyrkkeillään, pompitaan... Saara huudattaa yhteishuudatusta, jakaa äänivinkkejä; miten saadaan rouheaa ääntä kun sitä tarvitaan.

Harjoiteltavat numerot ovat monitahoisia; soolo-osuuksia laulussa ja esiintymisessä, puheosuuksia kappaleen välissä, joukkovoimaa, liikettä esiinnostettuna ja osana ryhmää. Ensin ensimmäinen harjoiteltava numero lauletaan läpi, sitten Sonja ryhtyy työstämään (kuulema vielä hieman keskeneräistä) koreografiaa ryhmän kanssa. Minkä tyylistä liikkeen tulisi olla, miten hetkiä nivotaan toisiinsa.

Hyvin nopeasti käy selväksi, että tällainen musikaaliharjoitus on ihan omaa luokkaansa. Vaikka seurasin suurella näyttämöllä Nummibodareitten harjoituksia tiiviisti (ja siinäkin on monta liikkuvaa osaa), musikaaliharkoissa on ihan omanlaisensa vire. Ohjaaja, koreografi ja kapellimestari tekevät tiivistä yhteistyötä, ja ohjausta tapahtuu välillä useammassa ryppäässä yhtä aikaa; samalla kun Sonja kertaa koreografiaa yhden porukan kanssa, Fiikka saattaa hioa toisten kanssa puheosuutta (asemoitumista lavalla, kohtauksen henkilöiden yhteyttä toisiinsa, liikkeen ajoitusta...) ja kolmannella taholla Saara ja Joni kertaavat kahdenkeskistä osuuttaan keskenään... Ja tietenkin Fiikka ohjaa kokonaisuutta. Lasse ohjaa laulua ja keskustelee musiikkiin liittyvistä iskuista. Äänimies aikatauluttaa äänitehosteita.

Joni Leponiemi, Saara Jokiaho - ja monta muuta taitavaa esiintyjää.

Jo yhdessä kohtauksessa on valtava määrä koordinoitavaa! Liikkeet, ilmeet, suunnat, reaktiot, kuka on kenellekin näkyvä kohtauksessa milläkin hetkellä ja kuka ei, miten henkilöt nostetaan sopivasti esiin, miten kulkulinjat saadaan toimimaan esteettömästi, ketkä ovat korostettuna esillä, eihän kukaan peitä ketään korostettua näkyvistä... Ja siihen päälle taitavaa laulua, oikea-aikaisia puheosuuksia, musiikin tahdin täsmällistä noudattamista, iskuihin reagoimista. Suuntia ohjataan säe säkeeltä, jopa sana sanalta tarvittaessa. Ja miten siirrytään puheosuudesta musiikkiin ja lauluun, miten siirrytään kohtauksesta toiseen saumattomasti.

Olen kuunnellut Tampereen produktiosta tehtyä levyä niin, että käytännössä osaan kappaleet ulkoa. Jo alussa tekisi mieli liittyä lauluun mukaan, ja kun Hanna minua rohkaisee, laulan sitten mukana katsomon puolella. Eipä ole sitäkään tullut ennen tehtyä! On myös ihan pakko jammailla istuimella musiikin tahtiin, niin vetävää se on. Kuinkahan sitä sitten esityksissä, muun yleisön seassa, malttaa olla hissukseen ja asiallisesti. ;D

Hanna Liinoja, Jouni Salo ja ryhmää.

Ohjauksessa kuulee käytettävän hyvin kuvaannoillisia ja värikkäitä kielikuvia sekä muuta viestintää - enkä tarkoita mitään ikävää kielenkäyttöä. Välillä Sonja laulaa ja tanssii, välillä Fiikka raahautuu lattialla - kaikenlainen viestintä on käytössä. Toisaalta ihailen myös ohjaajalle ilmeisen tarpeellista kykyä saada itsensä kuulluksi ilman, että kommunikaatio kuulostaa huutamiselta - äänenvoimakkuus on ilmiömäinen.

Näytellyissä kohtauksissa Fiikka ohjaa kohtauksen kuluessa ja näyttelijät muokkaavat ilmaisuaan lennossa. "Lähtekää seuraamaan kun Erkki puhuu johtajan mukana kulkemisesta!" "Savolaista lempeyttä!" "Vedä ilmaa sisään - pidätä - pidätä - pidätä - pillin äänestä ulos!"

Tarja Matilainen ja Jukka-Pekka Mikkonen.

Avustajamiehiä on esityksissä lavalla kolme, mutta harkoissa neljä - esiintymisvuorot sitten kiertävät. Miehet tekevät keskenään hyvin sujuvia vaihtoja niin, että kaikki pääsevät treenaamaan. Ja kyllä se laulu tuntuu raikuvan katsomonkin puolelta, kun vaihtopenkillä oleva nuorukainen on lähettyvilläni.

Suuri näyttämö on lavastettu suureksi tilaksi - ja tila on täynnä elämää. Avausnumeron energia tempaa mukaansa, ja odotan kovasti, että pääsen näkemään kokonaisuuden; lisää upeita musiikkinumeroita, roolihahmojen syvyyttä, työryhmän yhteistyötä... Ja uskon, että moni muukin nauttii tästä!

* * * * *

Kiinnostavatko Ansan harkat? Avoimet harjoitukset tiistaina 23.8. klo 19, katso lisää tästä linkistä!


torstai 11. elokuuta 2016

Syyskausi alkuun Miehen seurassa

Tervehdys taas, lukijat! Teatterin kesälomat on pidetty ja työ alkanut, ja samoin blogi palaa kesätauoltaan. Ensimmäisiä merkkipaaluja ovat Mies joka kieltäytyi käyttämästä hissiä -monologin ensi-ilta torstaina 1. syyskuuta sekä Ansa-musikaalin enska lauantaina 10.syyskuuta. Nyt jatkan siitä mihin keväällä jäin, eli Miehen harkoista.

Tällä kertaa vuorossa on kahden kohtauksen harjoittelu. Menossa on syksyn toinen harjoitusviikko, ja tähän mennessä harjotuksissa on kesän jälkeen käyty läpi näytelmän ensimmäinen puolisko. Läsnä harjoituksessa ovat ohjaaja Anssi Valtonen, näyttelijä Jorma Böök, valo- ja äänimiehet, kuiskaaja/järjestäjä sekä minä.

Kohtaukset ovat verrattain lyhyitä, joten niihin pääsee pureutumaan hyvin harjoitusten aikana. Aluksi Jorma lukee kohtauksen ääneen, ja sitten ryhtyy näyttelemään. Kumpaakin kohtausta käydään läpi ensin pienissä pätkissä, sitten kokonaisuutena. Kohtauksiin sisältyy syviä tunteita ja leikkauksia niistä kevyempiin mielialoihin - sekä yhtä aikaa molempia, traagisuutta joka kuitenkin myös hymyilyttää. On selvästi nähtävissä, miten Jorma tekee töitä vaihtaen tunnetilasta toiseen uudestaan ja uudestaan - ja saa joka kerta ainakin minut mukaansa. Teksti ja tunnelmat kyllä kestävät toistoa. On hienoa nähdä, miten sama tunnetila toistuu tarvittaessa samanlaisena, samansyvyisenä monta kertaa - tai toisaalta, jos siihen tavoiteltiin muutosta, miten pienet nyanssit säätelevät katsojalle välittyvää tunnetta.

Kaikkea sitä puhelimessa kuuleekin!

Ohjaaja Anssi kommentoi aina suorituksen jälkeen - missä tunnetta voisi hieman pehmentää, missä korostaa. Millaisella äänellä jokin tietty repliikki kannattaisi sanoa. Millaisella rytmillä liike lavalla tehdään. Mihin puhe suuntautuu - jutteleeko Mies yleisölle vai ennemmin kääntyy sisäänpäin, pohtii asioita itsekseen ääneen. Tekstiä voi ilmentää monin tavoin.

Mies kokee iloa...

...yksinäisyyttä...

...ja liikutusta.
Ja katsoja kokee paljon hänen mukanaan.

Lavasteet ovat tarkentuneet sitten viime näkemän, joskin ne ovat kuulema edelleen joiltakin osin kesken. Valoja ja ääniä haetaan vielä - valoilla on suuri merkitys tunnelmaan, ja niitä kokeillaan eri tavoin. Kuinka valoilla piirretään Miehen hahmo pimeydestä esiin? Miten valot liikkuvat Miehen liikkeen mukana? Myös ääniä ja musiikkia hiotaan - mitä jätetään pois, minkä sävyä muutetaan, milloin musiikki haipuu taustalle ja pois.

On mielenkiintoista seurata tällaista tarkkaa, syvällistä työskentelyä, etenkin kun tietää tarinan kokonaisuuden kaaren, johon nämä nyt hiotut kohtaukset kuuluvat. Ja odotan kovasti näkeväni taas lisää - ensi-iltaa kohti.

Mies ja valokuvaan kiteytyneet muistot: "Rakastettu, kaivattu."


keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Mies joka kulki rappuja - ja kauden päätös

Blogitekstin nimestä kiitos kaverille, joka ei muistanut näytelmän nimeä mutta nimesi sen luovasti uusiksi niin, että siitä ei voi erehtyä. ;)

Tällä kertaa kyseessä olivat siis Mies joka kieltäytyi käyttämästä hissiä -monologin viimeiset harkat tältä keväältä. Aluksi minut kutsuttiin maskeeraamoon, jossa Minttu laittoi Jormaa kuosiin. (Jorma Böök on siis monologin näyttelijä.)

Liimaa ja teippiä päähän - tupee or not tupee?

"Lunta katolle" eli valkosuihketta tukkaan, jotta miehestä saadaan vanhemman oloinen.

Samalla juttelin Jorman ja Anssin (Valtonen, monologin ohjaaja) kanssa siitä, miten juuri tämä teksti valikoitui Jorman monologiksi. Jorma kertoi, että oli kyllä kuullut tekstistä joskus aiemminkin, ja tiesi että Lasse Pöysti on esittänyt sitä, samoin kuin Lembit Ulfsak Virossa. Varsinaisesti monologi tuli kunnolla hänen tietoisuuteensa kun Miikka Tuominen, kaupunginteatterin näyttelijä hänkin, painotti että siinä olisi Jormalle hyvä teksti. Jorma pyysi Anssia tilaamaan tekstin tutustuttavaksi, ja hyvä se olikin. Jorma mietti, vieläkö pitäisi pohtia muita vaihtojetoja, mutta Anssi totesi että mitäpä suotta, tämähän on tässä. Jorma sanoikin, että hän luotti että teksti tupsahtaa eteen, ja niinhän tässä kävi. Anssille teksti ei ollut ennestään tuttu, ja hän oli pohdiskellut Jormalle myös jonkinlaista "kollaasia" urasta.


Ja vielä lakkaa jotta kampaus pysyy kuosissaan.
Maskeeraamossa oli samalla kevätsiivous menossa, siksi siellä oli tavaraa levällään.

Maskeeraamosta siirryimme pienelle näyttämölle - näin muuten jälleen uuden reitin kulkea sinne! Harjoituksissa oli välillä parin viikon tauko, ja nyt oli tauon jälkeen kolmas harjoituspäivä. Jorma ja Anssi juttelivat, että nämä olivat olleet oikein hyvät kolme päivää; sai vielä ennen kesää hyvän otteen näytelmään. Kesätauollakin esitys hautuu päässä alitajuisestikin.

Harjoituksen aluksi Jorma kävi läpi kolme kohtausta; yhden näytelmän keskivaiheilta ja kaksi lopusta. Tosin kun tuona aikana katsomoon ilmaantui muutama katsoja lisää, Jorma lopetti viimeisen kohtauksen kesken, naureskellen ettei halua paljastaa loppua. Kohtausten aikana istuin eturivissä, ja kun muuta yleisöä ei juuri ollut, Jorma kohdisti monena hetkenä puheensa suoraan minulle, katsoen silmiin, kun halusi puhua yleisölle. On yllättävän vaikeaa olla vastaamatta puheeseen, joka kerrotaan reilun metrin päästä kasvoista kasvoihin! Nämä ovat hienoja, unohtumattomia hetkiä intensiivisyydessään.

Edelliseen seuraamaani harjoituskertaan verrattuna lavastus on kehittynyt, joskin se on kuulema edelleen keskeneräinen. Mukaan ovat tulleet äänet, joita niitäkin vielä hiotaan. Valaistusta haetaan, ja siinä on jo nähtävissä hienoja oivalluksia. Kaikki on kuitenkin vielä kesken, joten on mielenkiintoista nähdä, miten asiat vielä muuttuvat.

Kun kohtaukset oli käyty, oli tauon jälkeen läpärin vuoro. Anssi tsemppasi Jormaa lämminhenkisesti; tässä, kuten monessa muussakin kohtaa, näkyy miesten ystävyys sekä keskinäinen arvostus ja luottamus. Me, yleisö, levittäydyimme Jorman toiveesta eri puolille katsomoa - silloin pääsee harjoittelemaan ykeisölle puhumista laajemmin. Paikalla oli ohjaajan, kuiskaajan, valomiehen ja minun lisäkseni ainakin tarpeistonhoitaja, lavastaja ja maskeeraaja.

Näytelmässä oli jo nyt todella paljon tunnetta ja intensiteettiä, henkilökohtaisen ja luottamuksellisen tilanteen tuntua. Ja kuitenkin nyt vielä tarvittiin plariakin, ja harjoituskautta on elokuussa nelisen viikkoa jäljellä. Voin vain aavistaa, millainen tämä esitys on sitten valmiina.

Läpärin jälkeen Jorma ja Anssi juttelivat tuntemuksista, onnistuneista ratkaisuista ja kehittämistarpeista. Meiltä katsojiltakin kysyttiin kommentteja; kaiken kaikkiaan tunnelma oli todella lämmin ja mukava, oikeastaan kodikas. Yleisöstä moni kertasi, missä kohtaa itse kullakin tuli tippa linssiin. Monilla oli samojakin tuntoja, mutta itse kukin löytää varmasti myös juuri henkilökohtaisesti koskettavia kohtia. Vaikka eihän tämä surullinen näytelmä ole - liikuttava, mutta myös hauska! Ajatuksia herättävä ja lämminhenkinen.

Mies joka kieltäytyi käyttämästä hissiä avaa teatterin syyskauden. Ensi-ilta on torstaina 1. syyskuuta.

* * * * * * * * * * * *

Tämä oli tämän kauden viimeinen blogitekstini. Teatteri rauhoittuu kesään, henkilökunta lomilleen (osa jo nyt, osa myöhemmin), ja samoin tietysti blogissa on kesätauko. Tämä kuningatarpesti on ollut todella ylittämätön kokemus; monta mieleenpainuvaa muistoa, hetkeä ja ihmistä. Olen saanut nähdä teatterin tekemistä aivan uudella tavalla ja tutustua moneen hienoon ihmiseen. Näytelmien harjoitukset joissa olen oppinut ja nauranut, vaikuttunut ja liikuttunut. Jekyll&Hyde ensemblen mukana kulissien takana. Mielenkiintoiset haastattelut. Vaikuttavat näytökset... Haluan kiittää tähän myötävaikuttaneita ihmisiä jokaista erikseen ja kaikkia yhdessä! Olette upeita.

Haluan kiittää myös teitä, lukijat. Teillehän minä saan näitä elämyksiäni välittää. On ollut ihana huomata, että blogi kiinnostaa! Käyntikertoja blogissa on liki 13 000, ja viimeisimmistä julkaisuista jokainen on kerännyt noin 300 lukukertaa, jotkut enemmänkin. Pakko mainita myös, että kertaalleen ihan tuntematon pariskunta tuli kysymään minulta teatterilla, olenko se blogin kirjoittaja. He kehuivat juttujani ja olivat hyvin kiinnostuneita aiheesta. Olin iloisesti yllättynyt ja otettu! Terveisiä, jos luette tätä. :)

Onneksi pestini jatkuu myös seuraavalla kaudella - muuten tässä jo tulisi itku, kun nytkin on hieman haikea olo. Oikein hyvää kesää kaikille teille. Palataan asiaan!