perjantai 20. tammikuuta 2017

Papin perhe (ensi-ilta)

Papin perheen ensi-ilta. Katsomo on käytännössä täynnä. Esitys alkaa; laulamme kaikki yhdessä joko Suvivirren tai uskonnottoman Suvilaulun. Ja katsomossa oikeasti lauletaan - kohdissa, joissa sanoitukset poikkeavat toisistaan, on jopa kilpalaulannan tuntua, kumpi versio kuuluu voimallisemmin.

Tästä se lähtee. Koti on vielä ehjä ja perhe koossa.
Kuva: Jiri Halttunen

Minna Canth kirjoitti näytelmän 1800-luvulla, ja ohjaaja Sakari Hokkanen on tuonut sen nykypäivään. Teksti on alkuteokselle uskollinen muutamin muutoksin - pappi onkin naispappi (hänen puolisonsa luonnollisesti mies, kuinkas muutenkaan tällaisen papin ollessa kyseessä) ja perheen palvelija on mies. Myös loppua on muutettu.

Ohjaus on näkemyksellistä, vahvaa työtä. Ote tarttuu ja pitää. Näytelmällä on monenlaista annettavaa; komediallisista hetkistä aina hyvin vahvaan, lähes ahdistavaan draamaan saakka. Henkilöhahmot on rakennettu huolella erilaisiksi, ja kuitenkin kaikkia yhdistää (tavalla tai toisella) tämä perhe, joka repeytyy rikki.

Papin perheen "nimiroolissa" pappi Henriikka Valtaria näyttelee Hanna Liinoja. Hän tekee vaikuttavaa, vakuuttavaa työtä omaa elämänkatsomustaan sokeasti seuraavana naisena, jolle kaikki muu on taustaa - vain Jumalan sanan levittämisellä on väliä, hinnalla millä hyvänsä. Toki myös perheellä on arvo, mutta ennemmin välinearvo taivaallisen työn rinnalla. Liinoja eläytyy ja tuo esiin ihmisen, joka kyllä uskoo tekevänsä hyvää, mutta jonka toiminta on kaikkea muuta.

Pappi Henriikka Valtari (Hanna Liinoja).
Taustalla Miikka Tuominen.
Kuva: Jiri Halttunen

Vastavoimaksi pappi Henriikka Valtarille nousee hänen poikansa Jussi Valtari. Tässä roolissa Miikka Tuominen tekee mielestäni tähän saakka parhaimman työnsä mitä olen häneltä nähnyt. Ennenkin on ollut hyviä töitä, mutta Jussina hän pääsee todella osoittamaan voimiaan niin draamassa kuin komediassakin. Jussi on äitinsä poika - yhtä kiihkeästi oman elämänkatsomuksensa kannalla. Tuominen pääsee esittämään niin komediallisia kykyjään (esimerkiksi nuorten harjoitellessa näyttelemistä) kuin kykyä pirullisen voimakkaaseen ilmaisuun (esimerkiksi blogitekstiään ilmaistessaan). Vaikka Jussi alunperin haluaisi välttää kaikkein kovinta yhteenottoa, äidin ja pojan ottaessa mittaa toisistaan maakin vavahtelee.

Perheen poika Jussi Valtari (Miikka Tuominen).
Kuva: Jiri Halttunen

Piia Mannisenmäki tekee ihastuttavaa työtä perheen nuorempana tyttärenä Maijuna. Tytöllä on omat haaveensa ja unelmansa - joskin hän tietää, etteivät mamma ja pappa niitä hyväksy. Mannisenmäki eläytyy sydämellisesti lapsuuden ja aikuisuuden rajamailla elävään nuoreen neitoon, joka haluaa toisaalta tavoitella omia päämääriään, toisaalta olla vielä papan ja mamman tyttö.

Perheen nuorimmainen Maiju Valtari (Piia Mannisenmäki).
Taustalla Miikka Tuominen.
Kuva: Jiri Halttunen

Perheen isä - eli pappa - Elias Valtari on Hannu Lintukosken tulkitsema pehmoisä. Lintukoski tekee enimmäkseen tyylikkään eleetöntä mutta sisäisesti hyvin vahvaa työtä miehenä, joka yrittää yhtäältä tukea vaimoaan sekä toisaalta rakastaa lapsiaan sillä lämmöllä, jota nämä eivät äidiltä saa. Tunnekuohut eivät kuohua, niille ei tämän perheen puristuksessa ole tilaa, mutta Lintukosken ilmeitä kannattaa seurata.

Perheen isä Elias Valtari (Hannu Lintukoski).
Kuva: Jiri Halttunen

Perheen vanhempi tytär, Hanna Valtari, on idealistisesti maailmanrakkauteen uskova nuori nainen, sovittelija joka kovasti toivoo asioiden kääntymistä parhain päin. Anne-Mari Alaspää tulkitsee roolia luontevasti eläytyen ihmiseen, joka haluaa rakastaa kaikkia lähipiirinsä ihmisiä, edistää maailmanrauhaa, kasvissyöntiä, feminismiä... Haluaa maailmasta paremman paikan. Eikä kuitenkaan aina voi asioille - tai itselleenkään - paljonkaan.

Perheen tytär Hanna Valtari (Anne-Mari Alaspää).
Kuva: Jiri Halttunen

Perheen keralla näissä tapahtumissa elää Jussin ystävä Teuvo Rastas. Sauli Suonpää tekee kerrassaan viehättävää työtä nuorena miehenä, joka tuo kyllä elämänkatsomuksensa esiin mutta vähemmällä räiskeellä kuin Jussi, ja joka mielellään piiloutuu huppunsa turvaan. Teuvolla on myös monta lyhyttä hupaisaa hetkeä, kuten ensitapaaminen Henriikan kanssa. Ilmeet ja olemus elävät nuoren miehen elämää, ja vaikka hän on perheen mukana, hän asemoituu aina hieman erilleen - opiskelijakämpässä oleminen on eri asia. Tulee aika tätimäinen olo, kun hahmo on minusta jotenkin niin suloinen - aivan erityisesti toisen puoliajan kohtauksessa, jossa Teuvo ja Maiju juttelevat kahdestaan.

Teuvo Rastas (Sauli Suonpää).
Taustalla Anne-Mari Alaspää.
Kuva: Jiri Halttunen

Perheen uskollinen palvelija Martin elää "siinä sivussa", toivoen että mikään ei koskaan muuttuisi. Hän selvästi välittää perheestä, etenkin Maijusta. Jorma Böök esittää herttaista vanhenevaa miestä, joka köpsöttelee toimissaan tomerasti.

Perheen uskollinen palvelija Martin (Jorma Böök).
Kuva: Jiri Halttunen

Papin perheen lavastuksen pienelle näyttämölle on suunnitellut Outi Herrainsilta. Lavastus on avara, pelkistetty ja jopa karu - henkilöillä on tilaa liikkua ja elää, mutta lämpöä perheen koti ei tarjoa. Toisen puoliajan alkaessa lavastuksen muutos kuvastaa hienosti sitä, mitä perheessä on tapahtunut. Ja kun siirrytään nuorten kämpälle, muutos tapahtuu katsojien nähden osana esitystä; seinillä pyörivät videot luovat mielikuvia siitä, millaisessa ilmapiirissä nyt ollaan, ja asumus rakentuu yksityiskohdista.

Miikka Tuominen ilmentää - mitä? (En halua spoilata.)
Taustalla Sauli Suonpää.
Kuva: Jiri Halttunen

Ääni- ja videosuunnittelusta vastaa Ari Lampinen, valosuunnittelusta Asko Konttinen. Valot toimivat kauniisti korostaen ja häivyttäen eri asioita. Heti alussa kannattaa silmäistä ikkunaa, josta viisto valo lankeaa papin perheen kotiin ristiä korostaen. Videoilla on etenkin toisella puoliajalla vahva merkitys asioiden kertojana, korostajana ja tunnelmanluojana. Valot ja videot toimivat hienosti yhteen.

Näytelmän musiikissa ja äänissä on useita hienoja, teräviä ja hauskojakin oivalluksia - niitä löytyy henkilöiden hyräilemistä kappaleista, puhelimen soittoäänistä ja taustamusiikista. Ensimmäisen puoliajan päätös kaikessa repivyydessään jo nostattaa ihon kananlihalle, ja soimaan nouseva kaunissävelmäinen kappale kruunaa sen - ainakin itse muistan jostain kouluajoilta (jolloin tätäkin on koulussa laulatettu) miten sanoissa puhutaan lohdullisesti armosta, anteeksiannosta, rauhasta ja turvallisuudesta. Toteutuvatko ne?

Papin perheen puvustuksen on suunnitellut Tuovi Räisänen. Puvustus tuo osaltaan hienosti esiin tyylikkään ja tiukan Henriikan, pehmoisen Eliaksen, vapaa-ajattelijat Jussin ja Teuvon, kotitytöstä omaan elämään pyrkivän Maijun, maailmanrauhaa hakevan Hannan ja palvelijana touhuavan Martinin. Puvut tukevat ja ilmentävät kunkin roolia erilaisina persoonina, ja sopivat kuitenkin yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.

Sisarusten yhteistä riemua (Anne-Mari Alaspää ja Piia Mannisenmäki).
Kuva: Jiri Halttunen

Tämä ei ole helpointa teatteria, joskaan ei vaikeaselkoistakaan. "Ei-helppous" syntyy siitä, että esitys haastaa katsojan ajattelemaan - aivot narikassa tätä ei voi lallatella läpi - mutta juuri se on usein palkitsevaa. Näytelmä ei puhu sen enempää uskonnon tai uskonnottomuuden puolesta kuin sitä vastaankaan. Sen sijaan se puhuu voimakkaasti ymmärryksen ja toinen toisensa kunnioittamisen puolesta, kohtuuttomuutta ja kovuutta vastaan - elämänkatsomuksesta riippumatta.

Toivon todella, että Papin perhe löytää katsojansa eri ikäryhmistä ja erilaisten elämänkatsomusten piiristä - tällä näytelmällä on monelle annettavaa! Ennakkoluuloinen ei kannata olla, etenkään siksi että 1800-luvulla kirjoitettu teksti tuntuisi etäiseltä. Näytelmä elää väkevästi nykypäivässä, tässä ajassa jolloin kahtiajakautuminen ja erilaisten ajatusmaailmojen kiihkeä yhteenlyöminen on jatkuvasti esillä. Ja siinä rähäkässä jälki ei useinkaan ole kaunista. Kyyneliä ilmaantuu silmiin niin lavalla kuin katsomossakin.

Facebookista löytyvät allekkain muunmuassa tällaiset kommentit:
"Ylitti odotukset. Näyttelijät olivat mahtavia omissa rooleissaan. Kiitos!"
"Kertakaikkisen kauhea! Ahdistusta herättävä ja henkisesti pahoinvoivana poistuin paikalta. En suosittele kenellekkään!"
"Todella väkevä esitys. [peukku ylös]"
Näytelmän esittelyssä kaupunginteatterin sivulla sanotaan mm. "Esitys sisältää voimakkaita kohtauksia, jotka saattavat järkyttää herkkiä katsojia. Ei suositella lapsille." Muutenkin kannattaa käydä lukemassa Työryhmän saatesanat katsojalle (linkki).

Itse kävin siellä ahdistuneisuuden rajamailla - Henriikka Valtarin käytös on kova pala - mutta kuitenkin niin, että kokemus on hyvällä tavalla järkyttävä, vaikuttava, mieleenpainuva. Aion mennä katsomaan tämän uudestaankin. Suosittelen Papin perhettä ihmisille, jotka kykenevät käsittelemään vaikeitakin asioita, jotka haluavat vaikuttua teatterista, uskaltavat antaa teatterin haastaa katsojan - ja jotka eivät ole aivan liian herkkiä. Herkkyys on hyvä asia tämänkin näytelmän suhteen, se avaa mielen ja päästää elämyksen väkevänä sisälle, mutta kovin herkälle ihmiselle kokemus ei välttämättä ole hyvä. Suosittelen heille, jotka kestävät sen, että teatteri - ja elämä - ei ole vain hauskaa ja ilahduttavaa, vaan myös vahvaa, vavahduttavaa, väkevää, repivää ja joskus surullistakin. Suosittelen heille, jotka uskaltavat laittaa itsensä alttiiksi sille, että asiat eivät aina mene hyvin ja että joskus elämä ja ideologiat saattavat nousta suurempaan hyökyyn kuin ihmisen mieli kestää. Suosittelen heille, joita kiinnostaa nähdä vanha mutta aikaa kestävä näytelmäteksti nykyaikaistettuna, raivokkaan elinvoimaisena ja ajankohtaisena.

Loppukohtaus on omaa luokkaansa. Koko katsomo on hyvin hiljaa, tunnelataus käsinkosketeltavan voimakas. Ensin kukaan ei halua rikkoa hiljaisuutta, sitten aplodit alkavat voimakkaina. Aplodien aikaan en juuri kykene hymyilemään, olen siihen liian liikuttunut ja vaikuttunut. Voin vilpittömästi onnitella ja kiittää työryhmää upeasta, rohkeasti voimallisesta työstä.


tiistai 17. tammikuuta 2017

Läpi pilvet menevät

Ensi-illan lähestyessä näytelmää aletaan jo esittää ensin pienemmille katsojajoukoille. Kauas pilvet karkaavat -näytelmän ensi-ilta on lauantaina 21.1. Sitä ennen viikolla on tavallisia harjoituksia, kolme pääharjoitusta sekä ennakkonäytös. 2. pääharjoitukseen tulee koeyleisö, ja 3. pääharjoitus on suunnattu henkilökunnalle ja omaisille. Itse olin katsomassa jo 1. pääharjoitusta.

Ennen harjoituksen alkua on hetki, jolloin olen täysin yksin suuren näyttämön katsomossa. Näyttämön paloverho on alhaalla, katsomon valot himmeät, lava pimeä. Paloverhon takaa kuuluu vaimeasti haikeaa tanssimusiikkia; tiedän, että siellä soitetaan ja lauletaan livenä, ei tallenteena. Maaginen tuokio.

Ehdin vaihtaa muutaman sanan ohjaaja Jarno Kuosan kanssa. Hän sanoo, että fiilis produktiosta on hyvä; harjoitukset ovat edenneet sujuvasti ja aikataulussa on pysytty mukavasti.

Katsomossa on tänään vain vähäsen väkeä - viimeinen läpimeno jossa on vain jokunen penkki käytössä. Ja paikallaolijatkin ovat minua lukuunottamatta töissä; ohjaaja, valomies, äänimies, kuiskaaja, lavastaja, kapellimestari - ja minä. Ei muita. Esityksen alkaessa on etuoikeutettu olo; että saankin olla harvojen joukossa näkemässä näiden monien ammattilaisten upeaa työtä. Mutta onneksi pian siitä pääsevät nauttimaan muutkin.

Ilona (Maija Andersson) kohtaa - kenet?
Kuva: Jiri Halttunen

Koska ollaan edelleen harjoitusvaiheessa, en kommentoi näyttelijäntyötä tai muutakaan kovin tarkasti - mutta hienoltahan se näyttää! Aivan erityisesti Maija Andersson Ilonana tekee herkkää työtä eläytyen koko persoonallaan ja olemuksellaan. Samoin kaikki muutkin paneutuvat rooleihinsa, olivatpa ne sitten isoja tai pieniä, edustalla tai taustalla. Tässä näytelmässä monilla näyttelijöillä onkin lukuisia pikkurooleja, ja muutenkin he pääsevät näyttämään monipuolista osaamistaan. Myös näyttämömiehet ovat paljon esillä niin pikkurooleissa kuin lavasteita siirrellessäänkin.


Lehdistä voi lukea kaikenlaista - mm. työpaikkailmoituksia.
Kuva: Jiri Halttunen

Näytelmän visuaalinen ilme on omaa luokkaansa. Kuten Jouni Innilä sanookin harjoituksen jälkeen: "Mitään tällaista Jyväskylän kaupunginteatterissa ei ole koskaan ennen nähty!" Ja hän tietää mistä puhuu, onhan hän yksi talon pitkäaikaisimpia näyttelijöitä. Kokonaisuuteen kuuluu runsaasti yksityiskohtia - niiden hallitseminen on taito sinänsä!

Ilona (Maija Andersson) ja Lauri (Jukka-Pekka Mikkonen).
Kuva: Jiri Halttunen

Harjoituksen jälkeen ohjaaja antaa palautetta ja keskustelee näyttelijöiden ja muun työryhmän kanssa. Kerrataan jokin huvittava hetki, pohditaan ehdotettua pientä muutosta, tarkennetaan iskuja. Lisäksi käydään läpi sitä, mitä seuraavan päivän harjoitukset sisältävät.

Kaikesta esityksen monimuotoisuudesta ja hienosta työstä lisää ja tarkemmin sitten ensi-iltajutussa, kun teos on valmis suurelle yleisölle esitettäväksi. Tämä onkin tiivis teatteriviikko, kun ensi-illoissa ovat torstaina Papin perhe ja lauantaina Kauas pilvet karkaavat. Molempia odotan innolla!

Kauas pilvet karkaavat Jyväskylän kaupunginteatterin sivuilla (linkki).


sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Kapun lauluklubi: Antti Kleemola

Ennen joulua kävin katsomassa ja kuulemassa Kapun lauluklubilla monipuolista musiikkimiestä, laulaja-lauluntekijä Antti Kleemolaa. Tällä kertaa solistin ja kapun - eli Lasse Hirven - yhteissoitanta oli sikäli erityistä, että molemmat soittivat kosketinsoittimia. "Tuplakiipparit", niinkuin piireissä sanotaan!

Illan solistina Antti Kleemola.

Antti kertoi illan alussa, että setistä on suunnilleen puolet omia kappaleita, puolet lainattuja. Lainana kuultiin erityisesti Stevie Wonderin kappaleita. Omista kappaleistaan Antti kertoili pieniä pätkiä ja syntytarinoita. Esimerkiksi kappaleesta Ainut elämä hän sanoi pohtineensa, että vaikka ihmisillä on elämässään kaikenlaisia pienempiä ja isompia vastoinkäymisiä, niin entäpä jos tämä, juuri nyt, on kuitenkin sitä parasta aikaa. Sun puolella -kappaleen johtoajatus on lähes yhtä vanha kuin Antti itse; pikkupoikana, jos oli paha mieli, pappa otti syliin ja sanoi "Minä olen sun puolella" - ja aina se lohdutti. Antin sanoituksista kuulee selvästi, miten tärkeitä miehelle ovat perhe ja lapset sekä usko elämään ja sen mahdollisuuksiin. Vaikeaa voi olla välillä, mutta lopulta asiat kääntyvät hyvälle tolalle, elämä on arvokasta ja aina elämisen arvoista.

Antista ja Lassesta näkee, että heillä on hauskaa yhdessä. Molemmat ovat kuulemma lähtöisin Pohoojommaalta. Antti tuumaa jossain vaiheessa "Lasse on pianistin märkä uni" ja kehuu useampaan otteeseen Lassen taituruutta. Ja myös Lasse tuumaa Antin omasta sävellys-sanoituksesta; "noin tehdään kappaleita". Miehet toteavat myös, että ovat molemmat tottuneet keikalla johtamaan; "me molemmat johdetaan toinen toisiamme, ollaan kaksi kapua!"

Ja ilohan heitä on kuunnella. Antin laulu soi herkästi ja vahvasti. Kahden kosketinsoittimen yhteissointi on sujuvaa ja rikasta, ja taitoa parivaljakossa on vaikka kuinka.

Antti kertoo, että keikalla kuullaan myös kantaesitys kappaleesta Valona sisimmässä. Hauska ja eloisa Timo tahtoo -kappale puolestaan on kuulema esimerkki (ja pilke silmäkulmassa annettu varoitus) siitä, miten kaikki Antin kanssa käydyt keskustelut saattavat päätyä laulunteksteiksi. Minun jouluni -kappaleeseen Vexi Salmi on tehnyt sanat ja pyytänyt Antilta sävellyksen; klassista sävelkulkua, rauhaa, tekstille tilaa elää - ja Anttihan sävelsi. Kappale on kaunis, ja hiljentää yleisön kuuntelemaan hartaan oloisena. Antin omista kappaleista vielä elämänkaarta kosketteleva Auta mua jää mieleeni kauniina, yhtä aikaa rouheana ja tunnelmallisena.

Minun jouluni -kappaleessa Lasse soitti koskettimien sijaan haitaria.
Hienosti sujui sekin!

Antilla on suorastaan kaverillinen ote yleisöön. Hän juttelee välispiikit hetkessä eläen, kyselee välillä kommentteja ja Kaikkea hyvää -kappaleessaan laulattaakin yleisöä jopa ilman säestystä. Väki myös taputtaa innokkaasti musiikin mukana.

Jälkeenpäin kysyn vielä Antin fiiliksiä setistä ja illasta. Antti kertoo valinneensa keikalle biisejä, joista on itse ihan fiiliksissä; "Uskon että kun saa vetää lempibiisejään, innostus välittyy ja tarttuu. Halusin samalla muodostaa setin joka sisältää sekä meneviä, riehakkaita biisejä että koskettavia hetkiä. Odotin erityisesti Baby grand -biisiä, joka on tehty kahdelle pianolle. (Alkuperäiset esittäjät Billy Joel ja Ray Charles.) Viimeinkin oli mahdollista esittää livenä tämä pitkäaikainen suosikkini. Fiilis oli huikea. Alusta loppuun. Yksi parhaista keikoista ikinä. Saan kiittää siitä kahta: Lasse Hirveä ja yleisöä. Erityiseksi nousi kantaesityskappale Valona sisimmässä, joka on isän laulu tyttärelle. Taidettiin pyyhkiä kyyneliä sekä lavalla että yleisössä. Lisää tällaisia keikkoja!"

Lasse, kynttilä ja Antti - kaikki liekeissä.

* * * * *

Antti Kleemolan kotisivut (linkki)

Kapun lauluklubin (linkki) kevätkausi pärähtää käyntiin 26.1.2017, ja silloin solistina on Pauli Hanhiniemi!


keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Mennään Papin perheen läpi

Jyväskylän kaupunginteatterin vuoden 2017 ensimmäinen ensi-ilta on pienellä näyttämöllä torstaina 19. tammikuuta - eli ensi viikolla - ja silloin nähdään Sakari Hokkasen ohjaama Papin perhe. Näytelmä on Minna Canthin kirjoittama, joskin ohjaaja on hieman muokannut tekstiä, ajastanut sitä nykyaikaan - sekä rukannut muutamien henkilöiden sukupuolta. Nykyään naispapit ovat jo pitkään olleet ihan tavallinen asia, kun taas Canthin aikoihin 1800-luvulla papit olivat miehiä ja piste.

Pääsin seuraamaan Papin perhe -näytelmän läpimenoa, tarkemmin sanoen 2. valmistavaa harjoitusta. Paikalla on jonkin verran teatterin väkeä sekä valokuvaaja Jiri Halttunen, joka ottaa tästäkin näytelmästä eri yhteyksissä käytettävät kuvat - niitä nähdään tässäkin blogissa.

Ennen varsinaisen läpimenon alkua Jiri ottaa joitakin still-kuvia. Kun läpärin on määrä alkaa, Sakke toivottaa yleisön tervetulleeksi, esittelee illan aiheen lyhyesti ja antaa vuoron lavalle; "olkaa hyvä". Näyttelijät, valo- ja äänimiehet käynnistävät esitysharjoituksen. Heti alkuun yleisökin pääsee mukaan (ihan omilla paikoilla vaan ja ei oo pakko jos ei haluu - älkää säikkykö) ja niin sitä veisataan Suvivirttä tai uskonnotonta Suvilaulua, miten kukin haluaa ja valitsee.

Olen ennen harjoitusta lukenut näytelmän käsikirjoituksen, joten minulla on käsitys siitä, miten tarina kulkee. Ja esimerkiksi Hanna Liinojan äänen kuulin päässäni jo lukiessani, kun tiesin hänen esittävän pappi Henriikka Valtaria. Mutta kun näytelmän näkee elävänä ja hengittävänä näyttämöllä, kaikki on toisin; Hanna elää Henriikkana, Piia Mannisenmäki Maijuna, Miikka Tuominen Jussina... Harjoitusvaiheessa, läpimenoharjoituksessa en tarkemmin näyttelijäntyötä kommentoi, mutta sen voin sanoa että välillä lähes unohdan hengittää - niin vahvasti näyttelijät eläytyvät rooleihinsa, ja minä heihin. Näytelmä tuntuu yllättävän erilaiselta nähtynä kuin luettuna. Jotakin henkilöiden keskinäisistä suhteista olen lukiessani ajatellut eri tavoin kuin miten ne lavalla tuodaan ilmi. Jotakin kohtausta pidin luettuna vähän pitkähkönä (ja myönnetään: tylsänä) monologina, mutta lavalla se elää raivolla ja vimmalla eikä päästä katsojaa herpaantumaan. Malliesimerkki siitä, miten teksti tehdään eläväksi! Koko työryhmä on tehnyt jo nyt hienoa työtä, eikä esitys vielä ole valmis.

Esityksen kuluessa Jiri kuvaa vimmatusti. Hän loikkii katsomossa saadakseen vaihtelevaa etäisyyttä näyttämöön, ja lisäksi hän kulkee lavalla hyvien kuvakulmien perässä. Itsekseni virnistelen hänen tavalleen ottaa vauhtia ja sitten liukua pitkin lattiaa villasukkien tai housunpolvien luistaessa mukavasti - taito se on tuokin! Ja tietysti koko ajan kamera käy samalla.

Näyttelijät ja valokuvaaja työssään.
Pappi Henriikka Valtari (Hanna Liinoja), hänen miehensä Elias Valtari (Hannu Lintukoski) ja valokuvaaja Jiri Halttunen.

Muutaman kerran läpimenossa tarvitaan kuiskaajaa; joskus näyttelijöille, joskus huikataan valojen tai äänen tarpeesta. Musiikille haetaan sopivaa voimakkuutta. Valoja ja videota hiotaan vielä. Myös lavastuksessa/tarpeistossa on vielä hienosäädön varaa. Kuiskaaja ottaa aikaa, paljonko kumpaankin puoliaikaan kuluu.

Läpimenon jälkeen ohjaaja Sakke kysyy näyttelijöiden tuntemuksia, kertoo omia huomioitaan, kehuu ja kannustaa. Puhutaan myös siitä, millainen seuraavasta päivästä on tulossa; päiväharjoitukseen kun liittyy avoin lehdistötilaisuus.

Odotan suurella mielenkiinnolla näytelmän ensi-iltaa - sekä sitä, että sitten pääsen kirjoittamaan siitä tarkemmin valmiin esityksen perusteella.

Papin perhe Jyväskylän kaupunginteatterin sivuilla (linkki).

Lempeä (noinkohan?) ja laupea (onko?) Jumalan työntekijä Henriikka Valtari (Hanna Liinoja).
Kuva: Jiri Halttunen


sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Tunnistuskisailua - tuloslähetys

No niin, aiemmin julkaistu korttitunnistuskisa (linkki) on ohi. Kisa ilmeisesti kiinnosti, sillä se keräsi reilut 670 lukijaa. Mutta yhtä ilmeistä on, että homma oli aika vaikea, sillä vastaajia oli huimat kaksi - heidät molemmat toki palkitaan. Onnittelut ja kiitos osallistumisesta, Riitta ja Isabella! Välitän sähköpostiosoitteenne teatterille, sieltä otetaan sitten yhteyttä palkintojen tiimoilta.

Ja sitten oikeat vastaukset:

Kortti 1: Jorma Böök, Jouni Innilä, Jussi Myllymäki ja Tarmo Laitinen

Kortti 2: Harri Laurikka

Kortti 3: Erkki Teittinen

Kortti 4: Hans Stigzelius

Kortti 5: Pirkko Laakso, Sanna Majanlahti, Hanna Liinoja ja Tuula Saarinen


keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Kauas pilvet karkaavat -harjoitukset

Ja sitten ilolla ja uteliaana vuoden 2017 ensi-iltatarjonnan kimppuun! Tammikuussa ensi-iltoja on kaksi: pienellä näyttämöllä Papin perhe torstaina 19.1. ja suurella näyttämöllä Kauas pilvet karkaavat lauantaina 21.1. Tässä jutussa ollaan pää pilvissä - tai sitten ei, koska pilvet karkaavat.

Kyseessä on siis Jarno Kuosan tekemä sovitus Aki Kaurismäen elokuvan Kauas pilvet karkaavat pohjalta. Jarno myös ohjaa näytelmän. Pääosissa Ilonana ja Laurina nähdään Maija Andersson ja Jukka-Pekka Mikkonen. Ennen harkkoja luin käsikirjoituksen ja katsoin elokuvan muistin virkistämiseksi - olen sen joskus toki nähnyt. Jo käsikirjoitus herätti aikamoista uteliaisuutta kaikkine kuvailuineen siitä, miten kohtaukset on rakennettu sekä millaisia näkymiä ja siirtymiä esitys sisältää.

Harjoituksen alussa lavastaja-puvustaja Karmo Mende, ohjaaja, koreografi Anna Maria Häkkinen sekä näyttelijät pitävät palaveria. Yksi näyttelijöistä kuuluu kyselevän roolivaatteistaan, toisen kanssa käydään läpi repliikin äänenpainoja.

Tämä harjoituskerta oli painotukseltaan melko tekninen. Harjoitusten ensimmäisellä puoliskolla käytiin läpi näytelmän loppua, etenkin valojen ja asemointien osalta. Harjoitukseen sisältyi useita siirtymiä kohtauksesta toiseen - miten mikäkin toteutetaan, miten siirtymät saadaan sujuviksi valojen, tarpeiston ja näyttelijöiden osalta. Myös näyttämömiehet harjoittelevat tarkasti suuntia ja toimintatapoja; kuka kulkee mistäkin mihinkin. Lavalla on paljon liikettä, jossa näyttämömiehillä on merkittävä osuus. Lavasteiden paikkoja merkkaillaan lavaan. Koreografi ja ohjaaja käyvät yhteistyönä näyttelijöiden kanssa läpi koreografiaa ja sijainteja; esitykseen kuuluvat varjokuvat tuovat vielä omat vaatimuksensa liikkeisiin ja asemoitumisiin.

Voimakkaita, hienoja valonäkymiä.

Tässä esityksessä valot ovat vielä olennaisempi osa näytelmän esillepanoa kuin ehkäpä missään, mitä olen tähän mennessä nähnyt. Valoja hiotaan ja kehitellään, mutta voin jo sanoa että valaistuksesta tulee loistava (anteeksi puujalka). Valosuunnittelusta ja projisoinneista vastaa Tuukka Toijanniemi, mutta visuaalinen ilme näyttämökuvineen on työryhmän luomaa. Visuaalisuudessa pohjataan varjoteatterin ja liikuteltavien lavasteiden kautta rakennettaviin kuviin. Ohjaajan, lavastajan ja valomiehen yhteistyö onkin selvästi erityisen tärkeää! Tokikaan valoilla tms luodut efektit eivät ole se pääasia, vaan niillä tehdään hieno tuki ja esillepano näyttelijäntyölle.

Varjoja elämän varjopuolelta.

Myös yksityiskohtia hiotaan; muovisten drinkkilasien tilalle tarvitaan lasiset, jotta ne kilahtavat oikealla tavalla - tarpeistonhoitaja täyttää tarpeen hetkessä. Monta asiaa käydään tarkasti läpi; missä vaiheessa kahvikupit viedään pöydästä, kuka ne vie ja mihin. Missä tietty henkilö on tietyllä hetkellä, jotta hän näkyy katsojille mutta ei häiritse koreografiaa. Ja jälleen valot; mistä, mihin, millä korkeudella... Yksityiskohtia on lukuisia, ja kaiken pitäminen hallitusti kasassa vaatii todella hyvää kokonaisuudentajua.

Useimmat ohjaajat, joiden työskentelyä olen päässyt seuraamaan, antavat kommenttinsa enimmäkseen katsomon puolelta niin, että kaikki kuulevat. Jarnolla on tapana usein nousta lavalle ja mennä sen ihmisen luo, jota hän kulloinkin ohjaa; toki yleisiäkin kommentteja kuullaan, mutta tässä on selvästi enemmän kontaktia lähietäisyydeltä.

Toisella puoliskolla harjoiteltiin mm. erästä musiikkinumeroa koreografioineen. "Maijalla on hyvä, kiinnostava liikkeenlaatu - seurataan sitä", Jarno ohjeistaa, ja niin saadaan taas yksi kohta lähemmäs valmista.

Kyseessä ei ole tuolileikki.

Näytelmään sisältyy musiikkia, ja osa näyttelijöistä pääsee esittämään laulamisen lisäksi soittotaitojaan - tätäkään en muista kovin paljon tässä teatterissa nähneeni, vaikkakin toki jotakin joskus. Kiva nähdä ja kuulla aina uusia puolia! Pienenä luppohetkenä Jouni Innilä, Joni Leponiemi ja Henri Halkola innostuvat jammailemaan vapaammin - sitä olisi kuunnellut pitempäänkin, mutta harjoituksissa pitää tietysti keskittyä harjoittelemaan.

Bändissä Joni Leponiemi, Henri Halkola (tässä kuvassa Jonin takana näkymättömissä), Jouni Innilä ja Saara Jokiaho.
Ja roudareilla hommana roudata koko lavaa.

Jouni Innilä nauttii hetkestä.

Eräässä ravintolakohtauksessa Jarno pyytää lavanäkymään enemmän elämää, ja yksi näyttelijöistä tarjoutuu "Haluuksä että mä häärään?" jolloin toinen näyttelijöistä tarttuu häntä hihasta: "älä herranjumala ala häärätä!" Reaktiosta päätellen häärääminen olisi voinut olla näkemisen arvoista - ja sitä on varmasti luvassa!

Ravintolaelämää.

Toki harjoituksissa näkyi näyttelijäntyötäkin. Muutamassa kohtauksessa esimerkiksi Ilonan (Maija Andersson) ja johtaja Sjöholmin (Anneli Karppinen) välillä näkyi jo nyt ihastuttavaa lämpöä - odotan todella kiinnostuneena, että pääsen näkemään enemmän näyttelemistä!

Ilona (Maija Andersson) ja johtaja Sjöholm (Anneli Karppinen).

Valokuvaamo Jiri Halttusen tekemä näytelmän fiilistelyfilmi:


Kauas pilvet karkaavat Jyväskylän kaupunginteatterin sivuilla (linkki).


keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Tunnistuskisailua

Aina välillä sitä tekee mielenkiintoisia löydöksiä "kotiarkistosta" (lue: niistä epämääräisistä laatikoista ja nyssäköistä joita kaapeissa on). Tällä kertaa käteen osui viisi postikorttia liki 24 vuoden takaa. Kuvat ovat Jyväskylän kaupunginteatterin näytelmästä Seikkailu varjojen valtakunnassa. Kortista nro 1 tunnistin itse pari miestä, kortista 5 osasin epäillä tunnistavani yhden naisen, mutta loppujen osalta piti kysyä teatterilta apua.

Pistäkääs kommentoiden tämän blogitekstin kommenttikenttään, tunnistatteko näyttelijöitä?! Kaikki blogiin kommentoineet osallistuvat arvontaan, jossa voi voittaa teatteriaiheisia palkintoja. Kommentointiaika loppuu loppiaisena eli perjantaina 6. tammikuuta 2017. Lisää kommenttiisi sähköpostiosoitteesi, ja käytä mieluusti nimeä tai nimimerkkiä jonka saa julkaista. Julkaisen kaikki kommentit kerralla aikarajan täytyttyä. Sähköpostiosoitteita ei julkaista - niitä tarvitaan vain jotta voittajiin saadaan yhteys palkintojen toimittamista varten.

Kuvat saa isommaksi klikkaamalla, jos on tarvis tutkailla tarkemmin.

Oikeat vastaukset kerron sitten määräajan päätyttyä. :) Onnea arvontaan!

Kortti 1

Kortti 2

Kortti 3

Kortti 4

Kortti 5

Kaikissa korteissa takaosa on samanlainen.

* * * * * *

LISÄYS 8.1.2017: Nyt kävi niin, että tössin kommenttien julkaisemisen (anteeksi!), mutta sain ne kyllä muuten talteen. Eli seuraavat kaksi kommenttia olivat osallistumassa kisaan:

Ompa hankala homma! Mutta hauska idea. Itse näin nuorempana en ole ollut edes olemassa näiden korttien aikana, mutta ensimmäisessä näyttäisi olevan Jorma Böök ja voisiko taka-alalla olla Jouni Innilä?
- Isabella
 
kuva 1 Jorma Böök kuva 5 nainen oikealla : Kaisa Korhonen
- Riitta Nurmiranta

Kiitos osallistuneille! :) Oikeat vastaukset erillisessä postauksessa (linkki).


tiistai 20. joulukuuta 2016

JouluSpesiaali

Teatterin syyskauden joululomalle saatteli JouluSpesiaali; ohjelmaa sekä suurella näyttämöllä että lämpiössä. Luodaanpas tähän katsaus.

HUOM. Teatterin esitysten kuvaaminen ja muu tallentaminen on kielletty - jutussa olevat kuvat on otettu teatterin erityisluvalla tätä blogia varten!

Illan avasivat Tiernapojat, jotka perinteen mukaisesti kysyivät saliin tullessaan, saako tulla laulamaan.

Muutamia näytelmien hahmojakin saapui lavalle. Nummibodarien Esko ei ehkä ihan tajunnut, että Mikolle ei kannattaisi näyttää misteliä...

Ja sitten ihmeteltiin että menikö tämä nyt ihan niinkuin piti.

Tonttutyttöjen show alkoi näyttävästi, ja tästähän meno vain villiintyi...

Toki juhlassa kuultiin joulurunokin. Ansa-musikaalista tuttu Erkki Ranto jututtaa pientä runopoikaa.

Nauhapojat olivat jälleen iskussa! Heitä säestäneellä soitto- ja laulukaksikolla ei homma mennyt ihan putkeen, kaikenlaista ongelmaa oli mm. mikkitelineen kanssa (vaikka aidosti toki ammattimiehiä ovatkin!).

Ja voihan nauhat ja pojat! Ilmekään ei värähdä - lavalla siis, katsomossa kyllä riemuittiin.

Sahakin soi, ja kitara myös. "Ja niin joulu joutui jo taas Pohjolaan..."

Eikä tässä vielä kaikki! Mutta koko ohjelmaa en toki dokumentoinut - kannatti olla itse paikalla! ;)

Suurella näyttämöllä pidetyn ohjelman päätteeksi koko teatterin paikalla ollut henkilökunta kokoontui lavalle. Miikka Tuominen kertoi, että teatterin väki on luopunut joululahjoistaan, ja luovuttaa sen sijaan teatterilahjakortteja tuomaan iloa ja jaksamista heille, jotka tekevät raskasta ja arvokasta työtä - monista määritelmään sopivista kohteista saajiksi olivat valikoituneet SOS-Lapsikylä sekä Keski-Suomen ensi- ja turvakoti.

Näyttämöllä esitetyn ohjelman jälkeen tilaisuus jatkui yleisölämpiössä. Sodexon tiskillä saatavilla oli herkkua siinä monenlaista (moo-neeen-laaaais-taaa). Lasse Hirvi kapellimestaroi pientä bändiään, ja monet teatterin näyttelijät sekä lauloivat solistina että vetivät yhteislauluja.

Illan lopuksi joulupukki toivotteli vielä hyvät joulut kaikille.

Teatterilla on nyt joululoma, ja tämä blogikin pitää siis pienen joulutauon. Niinpä toivotankin

Oikein mukavaa ja lämmintä joulumieltä teille lukijoille,
ja kiitos kuluneesta vuodesta!