Mennään Papin perheen läpi
Jyväskylän kaupunginteatterin vuoden 2017 ensimmäinen ensi-ilta on pienellä näyttämöllä torstaina 19. tammikuuta - eli ensi viikolla - ja silloin nähdään Sakari Hokkasen ohjaama Papin perhe. Näytelmä on Minna Canthin kirjoittama, joskin ohjaaja on hieman muokannut tekstiä, ajastanut sitä nykyaikaan - sekä rukannut muutamien henkilöiden sukupuolta. Nykyään naispapit ovat jo pitkään olleet ihan tavallinen asia, kun taas Canthin aikoihin 1800-luvulla papit olivat miehiä ja piste.
Pääsin seuraamaan Papin perhe -näytelmän läpimenoa, tarkemmin sanoen 2. valmistavaa harjoitusta. Paikalla on jonkin verran teatterin väkeä sekä valokuvaaja Jiri Halttunen, joka ottaa tästäkin näytelmästä eri yhteyksissä käytettävät kuvat - niitä nähdään tässäkin blogissa.
Ennen varsinaisen läpimenon alkua Jiri ottaa joitakin still-kuvia. Kun läpärin on määrä alkaa, Sakke toivottaa yleisön tervetulleeksi, esittelee illan aiheen lyhyesti ja antaa vuoron lavalle; "olkaa hyvä". Näyttelijät, valo- ja äänimiehet käynnistävät esitysharjoituksen. Heti alkuun yleisökin pääsee mukaan (ihan omilla paikoilla vaan ja ei oo pakko jos ei haluu - älkää säikkykö) ja niin sitä veisataan Suvivirttä tai uskonnotonta Suvilaulua, miten kukin haluaa ja valitsee.
Olen ennen harjoitusta lukenut näytelmän käsikirjoituksen, joten minulla on käsitys siitä, miten tarina kulkee. Ja esimerkiksi Hanna Liinojan äänen kuulin päässäni jo lukiessani, kun tiesin hänen esittävän pappi Henriikka Valtaria. Mutta kun näytelmän näkee elävänä ja hengittävänä näyttämöllä, kaikki on toisin; Hanna elää Henriikkana, Piia Mannisenmäki Maijuna, Miikka Tuominen Jussina... Harjoitusvaiheessa, läpimenoharjoituksessa en tarkemmin näyttelijäntyötä kommentoi, mutta sen voin sanoa että välillä lähes unohdan hengittää - niin vahvasti näyttelijät eläytyvät rooleihinsa, ja minä heihin. Näytelmä tuntuu yllättävän erilaiselta nähtynä kuin luettuna. Jotakin henkilöiden keskinäisistä suhteista olen lukiessani ajatellut eri tavoin kuin miten ne lavalla tuodaan ilmi. Jotakin kohtausta pidin luettuna vähän pitkähkönä (ja myönnetään: tylsänä) monologina, mutta lavalla se elää raivolla ja vimmalla eikä päästä katsojaa herpaantumaan. Malliesimerkki siitä, miten teksti tehdään eläväksi! Koko työryhmä on tehnyt jo nyt hienoa työtä, eikä esitys vielä ole valmis.
Esityksen kuluessa Jiri kuvaa vimmatusti. Hän loikkii katsomossa saadakseen vaihtelevaa etäisyyttä näyttämöön, ja lisäksi hän kulkee lavalla hyvien kuvakulmien perässä. Itsekseni virnistelen hänen tavalleen ottaa vauhtia ja sitten liukua pitkin lattiaa villasukkien tai housunpolvien luistaessa mukavasti - taito se on tuokin! Ja tietysti koko ajan kamera käy samalla.
Muutaman kerran läpimenossa tarvitaan kuiskaajaa; joskus näyttelijöille, joskus huikataan valojen tai äänen tarpeesta. Musiikille haetaan sopivaa voimakkuutta. Valoja ja videota hiotaan vielä. Myös lavastuksessa/tarpeistossa on vielä hienosäädön varaa. Kuiskaaja ottaa aikaa, paljonko kumpaankin puoliaikaan kuluu.
Läpimenon jälkeen ohjaaja Sakke kysyy näyttelijöiden tuntemuksia, kertoo omia huomioitaan, kehuu ja kannustaa. Puhutaan myös siitä, millainen seuraavasta päivästä on tulossa; päiväharjoitukseen kun liittyy avoin lehdistötilaisuus.
Odotan suurella mielenkiinnolla näytelmän ensi-iltaa - sekä sitä, että sitten pääsen kirjoittamaan siitä tarkemmin valmiin esityksen perusteella.
Papin perhe Jyväskylän kaupunginteatterin sivuilla (linkki).
Pääsin seuraamaan Papin perhe -näytelmän läpimenoa, tarkemmin sanoen 2. valmistavaa harjoitusta. Paikalla on jonkin verran teatterin väkeä sekä valokuvaaja Jiri Halttunen, joka ottaa tästäkin näytelmästä eri yhteyksissä käytettävät kuvat - niitä nähdään tässäkin blogissa.
Ennen varsinaisen läpimenon alkua Jiri ottaa joitakin still-kuvia. Kun läpärin on määrä alkaa, Sakke toivottaa yleisön tervetulleeksi, esittelee illan aiheen lyhyesti ja antaa vuoron lavalle; "olkaa hyvä". Näyttelijät, valo- ja äänimiehet käynnistävät esitysharjoituksen. Heti alkuun yleisökin pääsee mukaan (ihan omilla paikoilla vaan ja ei oo pakko jos ei haluu - älkää säikkykö) ja niin sitä veisataan Suvivirttä tai uskonnotonta Suvilaulua, miten kukin haluaa ja valitsee.
Olen ennen harjoitusta lukenut näytelmän käsikirjoituksen, joten minulla on käsitys siitä, miten tarina kulkee. Ja esimerkiksi Hanna Liinojan äänen kuulin päässäni jo lukiessani, kun tiesin hänen esittävän pappi Henriikka Valtaria. Mutta kun näytelmän näkee elävänä ja hengittävänä näyttämöllä, kaikki on toisin; Hanna elää Henriikkana, Piia Mannisenmäki Maijuna, Miikka Tuominen Jussina... Harjoitusvaiheessa, läpimenoharjoituksessa en tarkemmin näyttelijäntyötä kommentoi, mutta sen voin sanoa että välillä lähes unohdan hengittää - niin vahvasti näyttelijät eläytyvät rooleihinsa, ja minä heihin. Näytelmä tuntuu yllättävän erilaiselta nähtynä kuin luettuna. Jotakin henkilöiden keskinäisistä suhteista olen lukiessani ajatellut eri tavoin kuin miten ne lavalla tuodaan ilmi. Jotakin kohtausta pidin luettuna vähän pitkähkönä (ja myönnetään: tylsänä) monologina, mutta lavalla se elää raivolla ja vimmalla eikä päästä katsojaa herpaantumaan. Malliesimerkki siitä, miten teksti tehdään eläväksi! Koko työryhmä on tehnyt jo nyt hienoa työtä, eikä esitys vielä ole valmis.
Esityksen kuluessa Jiri kuvaa vimmatusti. Hän loikkii katsomossa saadakseen vaihtelevaa etäisyyttä näyttämöön, ja lisäksi hän kulkee lavalla hyvien kuvakulmien perässä. Itsekseni virnistelen hänen tavalleen ottaa vauhtia ja sitten liukua pitkin lattiaa villasukkien tai housunpolvien luistaessa mukavasti - taito se on tuokin! Ja tietysti koko ajan kamera käy samalla.
 |
| Näyttelijät ja valokuvaaja työssään. Pappi Henriikka Valtari (Hanna Liinoja), hänen miehensä Elias Valtari (Hannu Lintukoski) ja valokuvaaja Jiri Halttunen. |
Muutaman kerran läpimenossa tarvitaan kuiskaajaa; joskus näyttelijöille, joskus huikataan valojen tai äänen tarpeesta. Musiikille haetaan sopivaa voimakkuutta. Valoja ja videota hiotaan vielä. Myös lavastuksessa/tarpeistossa on vielä hienosäädön varaa. Kuiskaaja ottaa aikaa, paljonko kumpaankin puoliaikaan kuluu.
Läpimenon jälkeen ohjaaja Sakke kysyy näyttelijöiden tuntemuksia, kertoo omia huomioitaan, kehuu ja kannustaa. Puhutaan myös siitä, millainen seuraavasta päivästä on tulossa; päiväharjoitukseen kun liittyy avoin lehdistötilaisuus.
Odotan suurella mielenkiinnolla näytelmän ensi-iltaa - sekä sitä, että sitten pääsen kirjoittamaan siitä tarkemmin valmiin esityksen perusteella.
Papin perhe Jyväskylän kaupunginteatterin sivuilla (linkki).
 |
| Lempeä (noinkohan?) ja laupea (onko?) Jumalan työntekijä Henriikka Valtari (Hanna Liinoja). Kuva: Jiri Halttunen |
Kommentit
Lähetä kommentti