Brel - Suosalo - Tegelman - Tapiola Big Band
Eilen päästiin nauttimaan konserttielämyksestä, jota ei ole Jyväskylässä ennen kuultu - eikä kovin paljon muuallakaan, kyseessä oli konsertin toinen esitys ikinä. Martti Suosalo esitti Jacques Brelin lauluja kera kitaristi Pekka Tegelmanin ja Tapiola Big Bandin. Konsertin taustoista kirjoitin jo jutussa Tulossa: Martti laulaa ja iso bändi soi (linkki). Suuren näyttämön katsomo oli loppuunmyyty - ja kyllä katsojatkin olivat myytyjä esityksen nähtyään.
Konsertti alkoi suoraan musiikilla, ja ensimmäisen kappaleen jälkeen Martti toivotti yleisön tervetulleeksi. Hän sanoi myös, että mitään välipuheita ei sitten pidetä; "kappaleet puhukoot itse puolestaan". Ja niin mentiin - tosin toki Martti välillä kiitti suosionosoituksista.
Kappaleiden sanoitukset ovat karheita tarinoita, tunnelmia laidasta laitaan. On ystävän hautajaisia ja bordelliin jonottavaa nuorta miestä, vinohymyisiä tutkielmia ihmisistä, pastilleja tarjoavaa hurmuria (joka konkreettisesti otti kontaktia yleisöön!) ja Amsterdamin satamahuoria. Koomisia, haikeita, karvaita, makeita hetkiä - monikulmaista elämää.
Martin esiintyminen solistina on hyvin kokonaisvaltaista. Hänen äänensä sopii näihin tarinoihin, ja lisäksi hän on samalla näyttelijä-Martti; ilmeikäs, eloisa, eläytyvä. Hän esittää myös erilaisia hahmoja. Aivan erityisesti ihailen muutenkin hulvattomassa Porvarit-kappaleessa tapahtuvaa vanhenemista; ensin äänessä on nuori mies, sitten keski-ikäinen, ja lopulta vanhus. Muutos tapahtuu aivan lennossa silmiemme edessä, eikä sitä helposti edes uskoisi ellei näkisi - että miten joku voi noin heittämällä tehdä hahmostaan niin eri ikäisen!
Aina ei kokeneellakaan esiintyjällä mene ihan putkeen - eräs kappale käynnistyy vasta kolmannella yrittämällä. Tilanne huvittaa niin yleisöä kuin Marttia itseäänkin. Ja ammattilaisuuden näkee siinä, että puolittaista ei tehdä, että uskaltaa sanoa että lähtö ei onnistunut, otetaas uusiksi - ja vielä toisenkin kerran. Ja yleisö kannustaa. Kuten muutenkin, väliaplodit jokaisen kappaleen jälkeen ovat innokkaita.
Tapiola Big Band soi komeasti - sekä voimalla että hiljaa. Bändin sointi sopii näihin kappaleisiin hienosti. Esko Heikkinen johtaa eläväisesti, kappaleen mukaan hilpeästi tai hillitymmin. Eräässä kappaleessa kuullaan hieno pasuunasoolo, ja se saa toki myös omat aplodinsa. Pekka Tegelmanin kitarointia olisi toki kuunnellut enemmänkin esiinnostettuna, mutta suurimman osan ajasta hän soittaa bändin osana.
Ilonpidon riemukkuutta yhtään väheksymättä minulle henkilökohtaisesti - tosin parisuhdemies oli erittäin samaa mieltä - illan kohokohta on kaksi peräkkäistä esitystä, joista ensimmäinen on kitaran (Pekka Tegelman), rumpujen (Ville Luukkonen) ja kontrabasson (Ilkka Hanski) hypnoottinen instrumentaaliesitys. Suoraan tästä edetään pysäyttävän koskettavaan kappaleeseen Älä jätä nyt. Tältä kuulostaa yksin jäämisen kammo, ja kylmät väreet juoksevat pitkin ihoa. Martti laulaa silmät suljettuna, eläytyen vahvasti. Ja silti hän pystyy hyppäämään aivan toisenlaisiin tunnelmiin seuraavassa kappaleessa.
Yleisö on aivan ihastuksissaan. Lopussa nousemme kiittämään seisten. Encorena kuullaan uudelleen Porvarit, ja kansa taputtaa innoissaan mukana. Emme me varmaankaan edes lähtisi pois ellei väliverho laskemalla selkeästi kerrottaisi, että elämys on nyt ohi.
Kiitos upeasta konsertista!
Konsertti alkoi suoraan musiikilla, ja ensimmäisen kappaleen jälkeen Martti toivotti yleisön tervetulleeksi. Hän sanoi myös, että mitään välipuheita ei sitten pidetä; "kappaleet puhukoot itse puolestaan". Ja niin mentiin - tosin toki Martti välillä kiitti suosionosoituksista.
 |
| Martti Suosalo, Pekka Tegelman ja Tapiola Big Band esiintymässä Aleksanterin teatterissa. Kuva: Eveliina Mustonen |
Kappaleiden sanoitukset ovat karheita tarinoita, tunnelmia laidasta laitaan. On ystävän hautajaisia ja bordelliin jonottavaa nuorta miestä, vinohymyisiä tutkielmia ihmisistä, pastilleja tarjoavaa hurmuria (joka konkreettisesti otti kontaktia yleisöön!) ja Amsterdamin satamahuoria. Koomisia, haikeita, karvaita, makeita hetkiä - monikulmaista elämää.
Martin esiintyminen solistina on hyvin kokonaisvaltaista. Hänen äänensä sopii näihin tarinoihin, ja lisäksi hän on samalla näyttelijä-Martti; ilmeikäs, eloisa, eläytyvä. Hän esittää myös erilaisia hahmoja. Aivan erityisesti ihailen muutenkin hulvattomassa Porvarit-kappaleessa tapahtuvaa vanhenemista; ensin äänessä on nuori mies, sitten keski-ikäinen, ja lopulta vanhus. Muutos tapahtuu aivan lennossa silmiemme edessä, eikä sitä helposti edes uskoisi ellei näkisi - että miten joku voi noin heittämällä tehdä hahmostaan niin eri ikäisen!
Aina ei kokeneellakaan esiintyjällä mene ihan putkeen - eräs kappale käynnistyy vasta kolmannella yrittämällä. Tilanne huvittaa niin yleisöä kuin Marttia itseäänkin. Ja ammattilaisuuden näkee siinä, että puolittaista ei tehdä, että uskaltaa sanoa että lähtö ei onnistunut, otetaas uusiksi - ja vielä toisenkin kerran. Ja yleisö kannustaa. Kuten muutenkin, väliaplodit jokaisen kappaleen jälkeen ovat innokkaita.
 |
| Martti ja käsiliike. Kuva: Eveliina Mustonen |
Tapiola Big Band soi komeasti - sekä voimalla että hiljaa. Bändin sointi sopii näihin kappaleisiin hienosti. Esko Heikkinen johtaa eläväisesti, kappaleen mukaan hilpeästi tai hillitymmin. Eräässä kappaleessa kuullaan hieno pasuunasoolo, ja se saa toki myös omat aplodinsa. Pekka Tegelmanin kitarointia olisi toki kuunnellut enemmänkin esiinnostettuna, mutta suurimman osan ajasta hän soittaa bändin osana.
Ilonpidon riemukkuutta yhtään väheksymättä minulle henkilökohtaisesti - tosin parisuhdemies oli erittäin samaa mieltä - illan kohokohta on kaksi peräkkäistä esitystä, joista ensimmäinen on kitaran (Pekka Tegelman), rumpujen (Ville Luukkonen) ja kontrabasson (Ilkka Hanski) hypnoottinen instrumentaaliesitys. Suoraan tästä edetään pysäyttävän koskettavaan kappaleeseen Älä jätä nyt. Tältä kuulostaa yksin jäämisen kammo, ja kylmät väreet juoksevat pitkin ihoa. Martti laulaa silmät suljettuna, eläytyen vahvasti. Ja silti hän pystyy hyppäämään aivan toisenlaisiin tunnelmiin seuraavassa kappaleessa.
Yleisö on aivan ihastuksissaan. Lopussa nousemme kiittämään seisten. Encorena kuullaan uudelleen Porvarit, ja kansa taputtaa innoissaan mukana. Emme me varmaankaan edes lähtisi pois ellei väliverho laskemalla selkeästi kerrottaisi, että elämys on nyt ohi.
Kiitos upeasta konsertista!
Kommentit
Lähetä kommentti