Merille kera gorillan!

Ensikosketukseni Merten gorilla -näytelmään tapahtui 2. valmistavassa harjoituksessa. Näytelmän ensi-ilta on syksyllä, mutta se harjoitellaan jo varsin pitkälti tänä keväänä. Näytelmä perustuu Jakob Wegeliuksen romaaniin, ja sen ohjaa Jyväskylän kaupunginteatterin suurelle näyttämölle Perttu Leinonen.

Istuessani katsomossa ennen harjoituksen alkua lavalla kävelee hahmo, jota en todellakaan tuntisi ellen tietäisi; Piia Mannisenmäki siinä astelee muina gorilloina. Päähenkilö Sally Jonesin ulkoinen toteutus on kampauksista ja maskeerauksista vastaavien Minttu Minkkisen ja Suvi Taipaleen taidonnäyte!

Gorilla Sally Jones (Piia Mannisenmäki).

Muutenkin pidän visuaalisesta ilmeestä jo tässä vaiheessa; kokonaisuudessa on käytetty värejä paljon, mutta ei räikyvästi. Karmo Menden suunnittelema lavastus vaihtuu ja elää. Näkymät ovat paikoittain hyvinkin yksityiskohtaisia, mistä itse tykkään kovasti - ja minkä uskon kiinnostavan myös lapsia. Tuovi Räisänen on suunnitellut puvustuksen, ja etenkin maharadzan palatsin henkilökunnan kohdalla on pistetty menemään iloinen täyslaidallinen! Toisaalta tavallisemmat hahmotkin on tehty miellyttäviksi katsoa.

Maharadzan palatsin väriloistoa.
Hannu Lintukoski, Hannu Hiltunen, Jukka-Pekka Mikkonen,
Aaro Vuotila, Hanna Liinoja, Saara Jokiaho ja Henri Halkola.

Lavasteiden uudelleenkäyttö on taitolaji!
Kuka tunnistaa tämän elementin?

Hämmästyttäviä näkymiä...?
Piia Mannisenmäki ja Jukka-Pekka Mikkonen.

Karmon suunnittelemaa yksityiskohtaista lavastusta.
Hannu Hiltunen ja Piia Mannisenmäki.

Tarinassa on aitoa seikkailun makua. Ainakin erilaisuuden hyväksymisen ja oikeudenmukaisuuden teemat ovat vahvasti läsnä. Tekstistä tarttuu mieleen myös yksittäisiä lauseita, kuten "toivottomuutta pahempaa on vain turha toivo". Tässä toivo kuitenkin kantaa kauan ja kauas. Myös huumoria on mukana.

Jotain jännää tekeillä..?
Hannut Hiltunen ja Lintukoski.

Michael Jacksonko se siinä...?
Ei, vaan Hande suorastaan loistaa roolissaan!

Suurin osa näyttelijöistä tekee useita roolitöitä. Vaikka prosessi on vielä kesken, suunta on vahva - ja onhan tässä näytelmässä ihana, osaava kaarti lavalla! Tässä vaiheessa kuiskaajaa tarvitaan vielä ajoittain, ja välillä näyttelijät pistelevät hieman omiaankin - mikä aiheuttaa tyrskähtelyä katsomossa. Monta aivan loistavan herkullista hahmoa nähdään, ja ei voi kuin ihailla näyttelijöiden muuntautumiskykyä! Mutta näyttelemisestä ei oikeastaan tässä vaiheessa sen enempää - keskityn sen ruotimiseen sitten kun esitys on valmis suurelle yleisölle.

Tuleeko kenellekään muulle tästä mieleen Arnold Schwarzenegger ja Danny DeVito elokuvassa Identtiset kaksoset?
Henri Halkola ja Jorma Böök.

Pukuloistoa.
Hanna Liinoja ja Henri Halkola.

Merten gorillan ensi-ilta Jyväskylän kaupunginteatterin suurella näyttämöllä on lauantaina 22. syyskuuta 2018. (Linkki teatterin sivuille)

Näääin innokkaasti yleisölle vilkutetaan tervetuloa syksyllä!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Evita (ensi-illat)

Hiljaista iloa (ensi-ilta)

Älä pukeudu päivälliselle (ensi-ilta)